Oulun Musiikkivideofestivaalit

27.8. – 30.8.2026
Maailman vanhin musiikkivideofestivaali tarjoaa popkulttuurin karkkilaarista musiikkia livenä ja liikkuvana kuvana.

Euroopan kulttuuripääkaupunkivuonna 2026 Oulun Musiikkivideofestivaalit järjestävät ensimmäistä kertaa eurooppalaisen musiikkivideokilpailun. Musiikkivideofestivaalien teema tänä vuonna on Hauntopolis.


Maailman vanhin musiikkivideofestivaali nostaa neljän päivän ajan valkokankaalle tuoreita kotimaisia ja ulkomaisia musiikkivideoita sekä esittelee pop-kulttuurin kiehtovimpia ilmiöitä elokuva- ja erikoisnäytöksissä. Ääneen pääsevät myös videoiden tekijät eri näkökulmista. Festariklubit ja muu oheisohjelma viihdyttävät kaupungin kaduilla ja kuppiloissa. Parhaat kotimaiset musiikkivideot ja tekijät palkitaan Pumpeligaalassa.

Hauntopolis-teema rakentaa Ouluun väliaikaisen musiikkivideo- ja elokuvakaupungin, jossa aikakaudet, kulttuurit ja estetiikat risteävät. Toteutumattomat tulevaisuudet kummittelevat. Millainen maailma olisi voinut olla?

Tapahtumasta on muodostunut kesän viimeisten lämpimien iltojen iloinen kansanjuhla, jossa kohtaavat nuoret ja nuorekkaat, niin musiikin kuin elokuvan ammattilaiset, harrastajat ja kuluttajat.

Tapahtuman taiteellinen johtaja on Joel Karppanen. Tapahtumaa tuottaa Oulun Musiikkivideofestivaalit ry.

Katso alta vuoden 2026 ohjelma.


Viimeisimmät kuulumiset

Ohjelma

Näyttely: Aaveiden arkisto

4.8. klo
Lue lisää

Avajaisnäyttely: UOMA

4.8. klo 18.00
Lue lisää

Torstain Silakkalounge

27.8. klo 12.00
Lue lisää

The Double (torstai)

27.8. klo 14.00
Lue lisää

Bad Vugum: Mykistäviä välikohtauksia (torstai)

27.8. klo 17.00
Lue lisää

Blue (Live)

27.8. klo 18.30
Lue lisää

The Invisible Mountain & Against Time

27.8. klo 20.15
Lue lisää

Signals from Other Cities (torstai)

27.8. klo 20.30
Lue lisää

Duo Tomu

27.8. klo 22.00
Lue lisää

Olimpia Splendid

27.8. klo 23.00
Lue lisää

Perjantain Silakkalounge

28.8. klo 12.00
Lue lisää

It's Not A Sin – Derek Jarmanin musiikkivideot

28.8. klo 15.00
Lue lisää

Anyab

28.8. klo 17.00
Lue lisää

Keskustelu: Musiikkivideoiden postdigitaalinen aika

28.8. klo 18.00
Lue lisää

City Symphony 2.0

28.8. klo 19.30
Lue lisää

Barrio Triste

28.8. klo 21.00
Lue lisää

Jam "J"

28.8. klo 22.00
Lue lisää

Ben Russell: Live

28.8. klo 23.30
Lue lisää

Bad Vugum: Mykistäviä välikohtauksia (lauantai)

29.8. klo 10.30
Lue lisää

Lauantain Silakkalounge

29.8. klo 11.00
Lue lisää

The Instability Of The Signal

29.8. klo 11.00
Lue lisää

Mestariluokka: Anna Eriksson

29.8. klo 12.00
Lue lisää

A Spell To Ward Off Darkness

29.8. klo 14.00
Lue lisää

Signals from Other Cities (lauantai)

29.8. klo 14.00
Lue lisää

Babylon Revisited

29.8. klo 16.00
Lue lisää

Pumpeligaala

29.8. klo 18.00
Lue lisää

Lara Kaaos

29.8. klo 23.00
Lue lisää

Sisso & Maiko

30.8. klo 00.30
Lue lisää

Sunnuntain Silakkalounge

30.8. klo 12.00
Lue lisää

Nova '78

30.8. klo 12.00
Lue lisää

Velinen Sunnuntai XV

30.8. klo 12.00
Lue lisää

Will You Dance With Me?

30.8. klo 14.00
Lue lisää

The Double (sunnuntai)

30.8. klo 14.30
Lue lisää

Disintegration Loop 1.1.

30.8. klo 16.00
Lue lisää
chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.