lavalla kaksi outoihin asuihin pukeutunutta hahmoa, joista toinen puhuu mikrofoniin ja toinen istuu lattialla
Uutiset

Musiikkivideofestivaalit hakee taiteellista johtajaa

Oletko visionääri ja tunnet populaarikulttuurin ja sen uudet tuulet kuin omat taskusi? Haluatko päästä kokoamaan ohjelmiston maailman vanhimmalle musiikkivideofestivaalille sekä olemaan mukana kehittämässä festivaalia kansainväliseen suuntaan kohti Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkiutta 2026. 

Oulun Musiikkivideofestivaalit (OMVF) on maailman vanhin musiikkivideofestivaali. Vuosittain Oulussa järjetettävillä nelipäiväisillä festivaaleilla nähdään kuratoituja musiikkivideonäytöksiä, elokuvia, ammattilaisohjelmaa sekä runsaslukuinen oheisohjelma. Osana Oulu Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 projektia OMVF järjestää pohjoismaisen musiikkivideokilpailun 2025 ja eurooppalaisen musiikkivideokilpailun 2026.

Oulun Musiikkivideofestivaaleille haetaan taiteellista johtajaa vastaamaan festivaalin ohjelmasisällöstä yhdessä festivaaliorganisaation kanssa. Hänen päätehtävänsä on koota musiikkivideo- ja elokuvaohjelmisto sekä oheisohjelma, mutta hän osallistuu myös tuotannossa avustamiseen. Taiteellisen johtajan työ edellyttää laajaa musiikkivideo- ja av-alan tuntemusta, kokemusta ohjelmiston kokoamisesta sekä näkemyksellisyyttä, rohkeutta ja yhteistyötaitoja. 

Arvostamme lisäksi omatoimisuutta, kokonaisuuksien hallintaa, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, ymmärrystä yhdistystoiminnasta sekä av-alan verkostoja. Lisäksi katsomme eduksi kokemuksen yritysyhteistyöstä ja tapahtumatuotannosta sekä julkisesta esiintymisestä. 

Taiteellisen johtajan tulee allekirjoittaa yhdistyksen arvot johin kuuluvat mm. tasa-arvon edistäminen. 

Työ on osa-aikainen, 50 %:lla työajalla, 18,75 h/vko 1.3.–31.8. ja se ei vaadi Oulussa asumista. Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV palkkatoiveineen 10.1. kello 16 mennessä osoitteeseen hakemukset@omvf.net. Lisätietoja tehtävästä antaa Oulun Musiikkivideofestivaalit ry:n hallituksen puheenjohtaja Inka Koutaniemi 23.11. klo 17–19, 14.12. klo 17–18.30 ja 9.1. 17–19 puh. 050 4109187. Työhaastattelut järjestetään viikolla 3.


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.