Tähtiä ja tulevaisuuden lupauksia Oulunsalo Soi -festivaalilla

Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaali tuo 11.–15. elokuuta 2021 Oulun seudulle suuria teoksia, ensiesityksiä ja musiikillista ilottelua. Viiden päivän konserttielämyksiä yleisölle tarjoilevat niin kamarimusiikin tähdet kuin tulevaisuuden lupauksetkin. Esiintyjät ovat tänä vuonna kotimaisia ja useimmilla onkin kytköksiä Ouluun. Festivaalin taiteellisen johtajan tahtipuikko vaihdetaan yhteiskonsertissa.

”On todella vaikeaa nostaa esiin yksittäistä asiaa tästä kokonaisuudesta, koska kaikki konsertit ovat niin ihania (sitä saa, mitä tilaa!). Mutta ehkä iloisin aikaansaannoksistani taiteellisena johtajana on lauantain Kamarimusiikkisafari, sarja kävelymatkan päässä toisistaan olevia tunnin mittaisia konsertteja.”, festivaalin taiteellinen johtaja Kreeta-Maria Kentala kertoo.

Festivaalilla kaksi säveltäjää täyttävät Tulindbergin salin omilla nimikkokonserteillaan. Ensimmäisessä konsertissa esitellään oululaisen suuren sankarin Leevi Madetojan kamarimusiikkiteoksia perjantaina 13. elokuuta. Festivaalin päätöspäivänä 15. elokuuta vuorossa on viime vuonna 250-vuotisjuhlia viettäneen Beethovenin teoksista koostettu konsertti, jossa kamarimusiikin lisäksi kuullaan laulua ja nelikätisiä marsseja pianolle.

Lauantaina koko päivän Kamarimusiikkisafari

Ainutlaatuinen viiden konsertin sarja Kamarimusiikkisafari kiertää Oulun keskustassa klassisen musiikin asiantuntija Minna Lindgrenin johdolla lauantaina 14. elokuuta. Konserttisarja lähtee liikkeelle sopraano Piia Komsin ja pianisti Juho Alakärpänkonsertista, jossa kuullaan laulusarja ”Sujuvasti saksaa sohvalla”, joka on säveltäjä Seppo Pohjolan ja Minna Lindgrenin festivaalille tekemä tilausteos.

Tulevan kesän festivaali on Kreeta-Maria Kentalan viimeinen taiteellisena johtajana. Kamarimusiikkisafarilla Kentala saattelee seuraajansa festivaalin ytimeen yhteiskonsertissa, jossa pianisti Mika Rännäli esittelee taitojaan niin kamarimuusikkona, soolopianistina kuin säveltäjänäkin.

Kamarimusiikkisafari jatkuu Crusellin klarinettikvintetton pyörteisiin Aleksinkulmassa sekä cembalon ja tanssin sykkeeseen Valvesalissa. Musiikillinen retki päättyy yhteiseen Iltaleiriin, jossa yleisö kohtaa kaikki päivän esiintyjät rennon ja musiikintäyteisen tunnelman merkeissä.

Suuri kuorokonsertti päättää festivaalin

Festivaali saa huikean päätöksen, kun Oulun tuomiokirkossa kajahtaa neljän suomalaisen kuorosäveltäjän teoksia Cassiopeia ja Pohjan Laulu -kuorojen voimin sunnuntaina 15. elokuuta. Viulisti Kreeta-Maria Kentala tuo lisää väriä kuoroteosten väliin oululaisilla pelimannisävelmillä.

Festivaalimme tuo perinteiseen tapaan esille myös kuvataidetta. Tänä vuonna Oulunsalo Soin vuoden kuvataiteilija on oululaislähtöinen valokuvataiteilija Joel Karppanen. Hänen näyttelynsä Luontoretkiä on esillä Oulunsalon kirjastossa 11.–31.8. ja se toteutetaan yhteistyössä Pohjoisen valokuvakeskuksen kanssa. Näyttelyn teokset koristavat festivaalin visuaalista ilmettä.

Epidemiatilanteen vuoksi konsertteihin myydään vain puolet paikoista, että voimme taata yleisölle riittävän väljyyden. Konsertit esitetään ilman väliaikoja.

Liput tulevat myyntiin toukokuun aikana. Seuraamme tarkasti epidemian kulkua ja tapahtumajärjestäjille annettavia ohjeita koronatilanteeseen varautumisesta. Muutokset mahdollisia.

Koko ohjelma.