Uutiset

Poikkeuksia liikenteessä perjantaina

Ilmakitaransoiton MM-kisojen finaali järjestetään Rotuaarin aukiolla perjantaina 26. elokuuta. Tapahtuma aiheuttaa muutoksia keskustan liikennejärjestelyihin aukion läheisyydessä perjantain aikana.

Tapahtuma-alue kattaa Rotuaarin aukion lisäksi osan Pakkahuoneenkatua ja Kirkkokatua. Kadut suljetaan perjantaina klo 9 alkaen välillä Pakkahuoneenkatu 11–13 ja jalankulkijoita lukuun ottamatta Kirkkokatu 6 edustalta. Huolto- ja jakeluliikenne on kuitenkin sallittu.

Pysäköinti on kielletty tapahtuma-aikana kyseisillä katuosuuksilla ja lisäksi välillä Kirkkokatu 11–13. Kokonaisuudessaan alue on suljettuna klo 19–23, ja palautuu normaalikäyttöön lauantaiyönä klo 3. Citybussi liikennöi perjantain aikana poikkeusreitillä Pakkahuoneenkatu – Kirkkokatu – Hallituskatu – Isokatu.

Jalankulkijoita kehotetaan varovaisuuteen Rotuaarin lavan läheisyydessä tapahtuman rakennustöiden aikana.

Tapahtuman yleisöä pyydetään huomioimaan, että sateenvarjojen ja potkulautojen tuominen tapahtuma-alueelle on turvallisuussyistä kiellettyä.

MM-finaalin lavan eteen on varattu pyörätuolipaikkoja. Paikat on merkitty ISA-tunnuksin. Tapahtuman aikana paikkojen saavutettavuus voi suuresta yleisömäärästä johtuen olla vaikeaa, joten pyörätuolipaikoille kannattaa saapua ajoissa.

Ilmakitaransoiton MM-kisat järjestetään 21. kertaa 24.–26. elokuuta. MM-finaali järjestetään Rotuaarin aukiolla tämän viikon perjantaina klo 20-22.30. Tapahtuma on pääsymaksuton ja ikärajaton.

Takaisin

Uutisvirta

Vuoden 2021 Oulun Musiikkivideofestivaalien (OMVF) teema on NOLO. Festivaalin taiteellinen…
Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaali tuo 11.–15. elokuuta 2021 Oulun seudulle suuria…
Ilmakitaransoiton MM-kisojen finaali siirtyy ensi vuoteen. Maailmanlaajuisen koronavirustilanteen vuoksi suurinta…

TILAA UUTISKIRJE

Tapahtumien superkuukauden viimeisimmät kuulumiset kootusti sähköpostiisi?

Tilaamalla uutiskirjeen, hyväksyn käyttöehdot.