Oulunsalo Soin teemana klassikoita ja syyttä unholaan jääneitä helmiä

Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaali järjestetään Oulussa ja Oulunsalossa 10.–14. elokuuta. Kahdeksan konsertin ja taidenäyttelyn avajaisten muodostama festivaali tuo Oulun seudulle kamarimusiikin huippunimiä jo 25. kertaa. Taiteellisena johtajana toimii ensimmäistä vuottaan oululainen pianisti Mika Rännäli.

”Musiikin historian ehtymätön aarreaitta on usein soitettujen klassikkoteosten lisäksi täynnä upeita teoksia, joita ei syystä tai toisesta ole esitetty joko koskaan tai vain todella harvoin”, Rännäli avaa festivaalin teemaa. Esimerkkinä on Paul Juonin harvoin soitettu mestariteos pianotriolle vuodelta 1932, joka kuullaan Tulindbergin salissa Sävelsilta-konsertissa perjantaina 12.8. Konsertissa esiintyvät Rännälin lisäksi viulisti Emma Vähälä ja sellisti Sennu Laine.

Festivaalin vuoden kuvataiteilijana toimii Hailuodossa työskentelevä ja asuva Aino Väänänen. Hänen näyttelynsä Vanishing Point on esillä Oulunsalon kirjastossa 10.8.–29.9. ja se toteutetaan yhteistyössä Pohjoisen valokuvakeskuksen kanssa. Näyttelyn avajaiset keskiviikkona 10.8. ovat osa festivaalin ohjelmaa. Festivaalin visuaalinen ilme pohjautuu tuttuun tapaan vuoden kuvataiteilijan teoksiin.

Lauantaina luvassa lämminhenkinen kamarimusiikkisafari

Elämyksellinen kamarimusiikkikierros Oulun ydinkeskustassa tarjoaa festivaalilauantaina 13.8. neljä hyvin erilaista konserttia kävelymatkan päässä toisistaan. Matka alkaa kolmella tunnin mittaisella konsertilla ja päättyy Rio Liveen lähes kaksituntisiin iltajameihin, jotka kokoavat kaikki päivän esiintyjät yhteiseen illanviettoon. Päivän oppaana toimii dramaturgi ja Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen.

Lauantain konserteissa kuullaan muun muassa Leevi Madetoja -pianokilpailuissa palkitun pianistin soolokonsertti Lääninhallituksen Valkoisessa salissa, kaikkien klassikkojen klassikko, Mozartin kaunis klarinettikvintetto alkuperäisversiona Aleksinkulman juhlasalissa sekä laaja tyylikirjo naissäveltäjien laulu- ja pianomusiikkia Rio Livessä. Safarilla esiintyvät sopraano Helena Juntunen, klarinetisti Michał Konopiński, viulistit Emma Vähälä ja Lasse Joamets, alttoviulisti Johanna Tuikka, sellisti Sennu Laine, sekä pianistit Vanessa Cunha ja Mika Rännäli.

Try Me Good King päätöspäivänä Valvesalissa

Sunnuntaina 14.8. palataan festivaalin juurille Oulunsalon kirkkoon, jossa kuullaan kaksi eri tyylistä ja eri aikakausina sävellettyä teosta Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesterin tulkitsemana. Felix Mendelssohnin jousiokteton lisäksi ohjelmistossa on nykysäveltäjä Sally Beamishin jousioktetille säveltämä intensiivinen Partita.

Festivaali päätetään Try Me Good King -näyttämöteokseen, joka käsittelee väärän vallankäytön teemaa. Amerikkalaisen Libby Larsenin laulusarjan Try Me, Good King pohjana on käytetty Englannin kuningas Henrik VIII:n vaimojen autenttisia kirjeitä ja mestauslavalla lausuttuja sanoja. Teoksen työryhmän muodostavat sopraano Pia Freund, näyttelijä Kati Outinen, tanssija Minna Tervamäki, nokkahuilisti Pauliina Fred, gambisti Louna Hosia, sekä cembalisti Petteri Pitko.

Festivaalin liput tulevat myyntiin keskiviikkona 11.5. Muutokset ohjelmassa mahdollisia.

 

Oulunsalo Soi 2022 ohjelma

Vanishing Point – Vuoden kuvataiteilijan näyttelyn avajaiset
Ke 10.8. klo 18, Oulunsalon kirjasto
Aino Väänänen
Näyttely avoinna: 10.8.–29.9.

Nuorten taitajien lounaskonsertti
To 11.8. kello 12, teatteriravintola Vänmanni
Oulun konservatorion oppilaita

Sävelsilta
Pe 12.8. kello 19, Tulindbergin sali
Emma Vähälä, viulu
Sennu Laine, sello
Mika Rännäli, piano

Dmitri Shostakovitsh (1906–1975): Piano trio No. 1, Op. 8, c-molli
Paul Juon (1872–1940): Sarja pianolle, viululle ja sellolle Op. 89
Johannes Brahms (1833-1897): Piano trio No. 1, Op. 8, H-duuri

Kamarimusiikkisafari
la 14.8. klo 12.30–21, neljä konserttia Oulun keskustassa

Tulevaisuuden lavaleijona
klo 12.30, Lääninhallituksen Valkoinen sali

Leevi Madetoja -pianokilpailuissa palkitun pianistin soolokonsertti.

Faaraoiden kultatanssit
klo 14.30, Aleksinkulman juhlasali

Michał Konopiński, klarinetti/basettiklarinetti
Emma Vähälä, viulu
Lasse Joamets, viulu
Johanna Tuikka, alttoviulu
Sennu Laine, sello

Victoria Borisova-Ollas (1969-): Faaraoiden kultatanssit
Esa-Pekka Salonen (1958-): Homunculus
Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791): Klarinettikvintetto, A-duuri, K. 581

Naisen ääni
klo 17, Rio Live

Helena Juntunen, sopraano
Vanessa Cunha, piano

Amy Beach (1867–1944): Four Sketches Op. 15

Ester Mägi (1922–2021): Lapi joiud

Maria Luisa Priolli (1915–2000): Improvisadinho
Arabesco

Alda Caminha (1899–1976): Evocação

Nida Marchioni (1921­–2008): Batuque

Unsuk Chin (1961–): Etude No. 5 ”Toccata”

Fanny Mendelssohn (1805–1847): Dämmrung senkte sich von oben
Vorwurf Op 10 No. 2

Helvi Leiviskä (1902–1982): Runolintuni Op. 34 No. 1
Sydän, Op. 13 No. 1

Alma Mahler (1879–1964):In meines Vaters Garten
Ansturm
Der Erkennende

Lili Boulanger (1893–1918): Clarières dans le ciel

Clara Schumann (1819–1896): Ich stand in dunkle
Träumen Op. 13 No. 1
Am Strande

Laura Netzel (1839–1927): Ave Maria Op. 41

Iltajamit
klo 19, Rio Live

Helena Juntunen, sopraano
Michał Konopiński, klarinetti
Emma Vähälä, viulu
Lasse Joamets, viulu
Johanna Tuikka, alttoviulu
Sennu Laine, sello
Vanessa Cunha, piano
Mika Rännäli, piano

Sukulaissielut
Su 14.8. kello 15, Oulunsalon kirkko

Virtuosi di Kuhmo
Anna-Leena Haikola, Petri Aarnio, Kati Kuusava, Terhi Paldanius, viulu
Riitta-Liisa Ristiluoma, Olli Kilpiö, alttoviulu
Jussi Vähälä, Mikko Ivars, sello

Sally Beamish (1956–): Partita jousioktetille
Felix Mendelssohn (1809–1847): Jousioktetto

Try Me Good King
Su 14.8. kello 18, kulttuuritalo Valve, Valvesali

Esitysdramaturgia ja ohjaus: Kati Outinen
Koreografia ja ohjaus: Minna Tervamäki
Valosuunnittelu: Janne Teivainen
Puvustus: Minna Tervamäki ja Anja Behm
Musiikki: Libby Larsen, Tobias Hume, William Byrd, Jacques-Martin Hotteterre ja Henrik VIII

Pia Freund, sopraano
Kati Outinen, näyttelijä
Minna Tervamäki, tanssija
Pauliina Fred, traverso ja nokkahuilu
Louna Hosia, viola da gamba
Petteri Pitko, cembalo