Uutiset

Taiteelliseksi johtajaksi Otto Kylmälä

Oulun Musiikkivideofestivaalien taiteelliseksi johtajaksi on kutsuttu musiikkivideo-ohjaaja Otto Kylmälä. Kylmälä aloittaa tehtävässä maaliskuun alussa, ja 21. Oulun Musiikkivideofestivaalit järjestetään 27.-31. elokuuta.

Kylmälä työskentelee tällä hetkellä vapaana mainos- ja elokuvaohjaajana. Kylmälän ohjaamia videoita on nähty ja palkittu Oulun Musiikkivideofestivaalien kivijalkana tunnetussa kotimaisessa musiikkivideokilpailussa, ja hän on vuosien varrella myös kuratoinut videonäytöksiä festivaaliohjelmistoon. Kylmälä toimi kotimaisen kilpailun tuomaristossa vuonna 2009. Kylmälä on myös Tampereella huhtikuussa järjestettävän Loud Silents -mykkäelokuvafestivaalin taiteellinen johtaja.

"Aloitan työni Oulun Musiikkivideofestivaaleilla nöyränä minulle suodusta mahdollisuudesta. On innostavaa päästä mukaan organisaatioon, jolla on festivaalikentässä pitkä historia, ja joka on myös motivoitunut kehittämään sen tulevaisuutta. Tarkoituksena onkin kunnioittaa perinteitä, mutta samalla myös suunnata katse tulevaisuuteen ja miettiä, miten OMVF voi entistä paremmin palvella kotimaisia musiikkivideoiden tekijöitä, harrastajia ja festivaaliyleisöä”, kuvailee Kylmälä tavoitteitaan.

”Tällä hetkellä työni pääpainona on kotimaisen kilpailun ja muun ohjelmiston kehittäminen, musiikkialan ja videoiden tekijöiden yhteen saattaminen sekä yhteistyöprojektien ja kansainvälistymisen ideointi. Odotan mielenkiinnolla OMVF:n ja sen yhteistyöprojektien parissa työskentelyä yhdessä hallituksen ja muun tekijätiimin kanssa”, Kylmälä kertoo.

Oulun Musiikkivideofestivaalien ohjelmisto uudistuu. Tavoitteena on kasvattaa festivaalin roolia audiovisuaalisen- ja musiikkitoimialan ammattilaisten, erityisesti nuorien tekijöiden ammattiosaamista lisäävänä tapahtumana. Viime vuosina erillisenä tapahtuma järjestetyn MusiXine -festivaalin elokuvaohjelmisto palaa osaksi elokuisia festivaaleja, joten MusiXinea ei järjestetä omana tapahtumanaan maaliskuussa.

Oulun Musiikkivideofestivaalien kotimainen musiikkivideokilpailu avataan ilmoittautumisille toukokuussa ja tapahtuman koko ohjelmisto julkaistaan kesäkuussa. Oulun Musiikkivideofestivaalit on osa Oulun juhlaviikkoja.

Lisätiedot:

Maija Laine
Vastaava tuottaja / Oulun Musiikkivideofestivaalit
maija@omvf.net, p. 041 506 8344

Otto Kylmälä
Taiteelllinen johtaja / Oulun Musiikkivideofestivaalit
otto@omvf.net

www.omvf.net


Lisää ajankohtaista

chevron-down