Uutiset

Yön 2016 tekijäksi ehtii vielä!

Torstaina 18.8. osana Oulun juhlaviikkoja järjestettävän Oulun Taiteiden Yön ohjelmistoon ilmoittautuminen on yhä käynnissä.

Heinäkuun aikana ilmoitetut ohjelmanumerot painetaan 16.8. Forum24-kaupunkilehden liitteenä ilmestyvään käsiohjelmaan. Myöhemmin tietoon tulevasta ohjelmasta ilmoitetaan tapahtuman verkko- ja Facebook-sivulla.

Ohjeet ilmoittautumiseen saa verkkosivulta www.ouluntaiteidenyo.net, lisätietoja antaa taiteellinen johtaja Paavo J. Heinonen (ouluntaiteidenyo(at)gmail.com, 044-2501605). Kaikille avoimia suunnittelutapaamisia pidetään joka keskiviikko 3.8. saakka Ainolan puistossa Pohjois-Pohjanmaan museon takana kello 17.30, kehnolla säällä siirrytään Kahvila Kiikkuun.

Oulun Taiteiden Yö keskittyy keskustaan ja jokisuistoon. Ohjelma ulottuu myös Hietasaareen ja Toppilan kulttuurisiilolle. Tilaisuuksia on niin puistoissa ja kaduilla kuin kahviloissa ja taidelaitoksissakin. Tärkein sääntö esityksille on olla häiritsemättä muita esityksiä.

Viime vuonna Oulun Taiteiden Yön noin parisataa ohjelmanumeroa keräsivät arviolta 28 000 ihmisen yleisön. Oulun liikekeskuksen Korttelihaipakka järjestetään ydinkeskustassa tänäkin vuonna samana iltana, joten luvassa on pitkä ilta monipuolista kaupunkikulttuuria.

2016 Oulun Taiteiden Yössä muun muassa:

Kaupunginteatterilla Merenkulkijan avoimet harjoitukset klo 18, 18.30 ja 19. Nouda ilmaisliput Oulu10:stä!

Hotelli Lasaretin Aurora-salissa Charles Sandisonin, Jaakko Heikkilän ja Tapani Launosen kahdeksalle kankaalle suunniteltuja videoteoksia, näytökset klo 18 ja 18.45.

Ommaiskortteerissa (Isokatu 47) Marja-Liisa Kuukasjärven LogoArt-taidetyöpaja ja Sampo Kaikkosen taiteilijatapaaminen kello 17–21.

Kaupunginojassa Ultramarin ry:n järjestämä Ankka Race, yhteislähtö Lyötynpuistossa kello 19.00. Kylpylelujaan voi ilmoittaa kisaa 30 minuuttia ennen lähtöä!

Ojakadun koivukujalle kulttuuritalo Valveen taakse ripustetaan Photo Laundry kello 14–21: Tuo valokuva, vie valokuva!

Ääniä muualta -äänitaideperformansseja Valveen Konst o delissä klo 17–19 ja 21–23, Sound Art Bussin kiertoajelu lähtien Valveelta klo 19.

Oulun taiteiden yö ry on perustettu vuonna 2007 edistämään Oulun seudun kulttuuritoimijoiden yhteistyötä. Yhdistyksen jäseninä on tällä hetkellä noin 40 kulttuurialalla toimivaa yhdistystä ja yritystä. Yhdistyksen näkyvin toimintamuoto on elokuussa osana Oulun juhlaviikkoja järjestettävä Oulun Taiteiden Yö.

Takaisin

Uutisvirta

Vuoden 2021 Oulun Musiikkivideofestivaalien (OMVF) teema on NOLO. Festivaalin taiteellinen…
Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaali tuo 11.–15. elokuuta 2021 Oulun seudulle suuria…
Ilmakitaransoiton MM-kisojen finaali siirtyy ensi vuoteen. Maailmanlaajuisen koronavirustilanteen vuoksi suurinta…

TILAA UUTISKIRJE

Tapahtumien superkuukauden viimeisimmät kuulumiset kootusti sähköpostiisi?

Tilaamalla uutiskirjeen, hyväksyn käyttöehdot.