Uutiset

Triptykon ja Testament tekevät paluun Ouluun

Jalometalli-festivaalin ohjelma vahvistuu jälleen ja mukaan on saatu kaksi timantinlujaa metallikonkaria. Amerikkalainen thrash metal -yhtye Testament ja sveitsiläinen raskasmetalliakti Triptykon nähdään elokuussa Jalometallissa toista kertaa tapahtuman historiassa.

Oululaisen metallifestivaalin esiintyjäkattausta täydentävät lisäksi saksalainen Mantar sekä Jalometalli-bändikisan voittaja rovaniemeläinen Beneath Under. Aiemmin Jalometalliin varmistuneita esiintyjiä ovat tanskalainen heavy metal -legenda King Diamond, yhdysvaltalaiset Sacred Reich ja Dark Angel, japanilainen Loudness sekä kotimaiset Speedtrap ja Ranger.

Jalometalli-festivaali järjestetään Oulussa perjantaina ja lauantaina 8.-9. elokuuta. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna uudessa paikassa Raksilassa Ouluhallin ympäristössä, sillä vuodesta 2006 järjestyspaikkana toimineen Club Teatrian toiminta entisissä tiloissa loppui vuodenvaihteessa uudisrakentamisen tieltä.

Bay Area Thrash Metal -skenen 30-vuotias sanansaattaja Testament saapuu taas Ouluun! Kokeneen viisikon kymmenes studioalbumi Dark Roots of Earth ilmestyi kaksi vuotta sitten, mutta seuraava pitkäsoitto on jo vahvasti työn alla. Testament esiintyi Jalometallissa viimeksi vuoden 2007 pääesiintyjänä. Toivottakaamme legendaarinen tähtiketju Chuck Billy, Eric Peterson, Alex Skolnick, Gene Hoglan ja Steve DiGiorgio jälleen tervetulleeksi Jalometalliin.

Legendaarisen Celtic Frost -yhtyeen keulakuvan Tom Gabriel Fischerin uusi bändi Triptykon tekee odotetun paluun Jalometalliin! Bändin neljän vuoden takainen debyyttialbumi Eparistera Daimones sai vihdoin jatkoa tänä vuonna, eikä tuore kakkoskiekko Melana Chasmata petä odotuksia. Ennakkoarvioissa levyn on hehkutettu olevan totaalista hallintaa, kuten oli Triptykonin edellinenkin Jalometallin keikka vuonna 2010. Tiedossa on siis äärimmäisen painostavaa, psykedeelistä ja raskasta pimeän metallienergian junttausta leijuvampia doom-elementtejä unohtamatta.

Saksalainen Mantar tuo Jalometalliin annoksen mustempaa metallia. Tuore parin vuoden ikäinen duobändi julkaisi helmikuussa debyyttialbuminsa nimeltä Death By Burning. Black metalin ohella tämä ilkeänkuuloinen sekoittaa tuotantoonsa muun muassa doomia ja punkahtavia elementtejä. Tämä bändi ei tarjoile katteettommia temppuja, vaan puhdasta mustaa raivoa.

Maaliskuun alussa jälleen järjestetyn Lapin läänin bändeistä koostuvan Jalometalli-bändikilpailun voitti rovaniemeläinen Beneath Under. Palkinnoksi kuusihenkinen bändi pääsee keikalle elokuiseen Jalometalliin. Beneath Under on soittanut melodista progemetalliaan vuodesta 2007 alkaen. Bändi tunnetaan eeppisyytensä ohella omituisista välispiikeistä ja raikkaan riehakkaasta lavashowsta.

Jalometallin kahden päivän liput ovat ennakkomyynnissä Lippupalvelussa ja Oulun Musiikki-Kullaksella. Kahden päivän festarilippu maksaa ennakkoon 90 euroa. Yhden päivän liput tulevat myyntiin myöhemmin, kunhan kaikki esiintyjät ja päiväkohtaiset aikataulut on sovittu.

Jalometallin kahden päivän liput ovat ennakkomyynnissä Lippupalvelussa ja Oulun Musiikki-Kullaksella. Kahden päivän festarilippu maksaa ennakkoon 90 euroa. Yhden päivän liput tulevat myyntiin myöhemmin, kunhan kaikki esiintyjät ja päiväkohtaiset aikataulut on sovittu.

Jalometallin majoituspaketit ovat myynnissä Cumulus Oulussa ja Sokos Hotel Arinassa. Majoituspaketit sisältävät kahden päivän lipun.

Median ja musiikkialan ammattilaisten akkreditointi alkaa toukokuussa. Festivaali on sallittu kaiken ikäisille. Oikeudet esiintyjämuutoksiin pidätetään.


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.