Uutiset

Tarjoa ohjelmistoa elokuulle!

(Ohjelmistohaku on päättynyt 14.2.2014)

Haemme jälleen tuotantoja ja teoksia Oulun juhlaviikot esittää -tapahtumasarjaan. Pohjoispohjanmaalaisille taideorganisaatioille, taiteilijoille sekä alan harrastajille suunnattu haku päättyy 14. helmikuuta.

”Oulun juhlaviikot esittää” toteutetaan nyt kolmatta kertaa. Tapahtumasarjassa on aiemmin nähty mm. oululaisten muusikoiden säveltämä rock-ooppera, ympäristötaidetta bussipysäkeillä, ohjelmallinen perhepiknik, poikkitaiteellinen teos hoivakodeissa sekä katuteatteria. Tapahtumasarja toteutetaan tänä vuonna Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahaston tuella.

Ohjelmiston valinnassa tullaan painottamaan mm. taiteellisesti korkeaa tasoa, vetovoimaisuutta, ajankohtaisuutta tai pohjoisuutta, kaikkea yhdessä tai erikseen. Haussa huomioidaan kaikki taiteenalat. Tuotanto toteutetaan Oulun seudulla 31.7. - 31.8.2014. Teoksen tuotantovastuu on työryhmällä, Oulun juhlaviikkojen osuus tuotannon resursseissa on taloudellista ja yhteismarkkinointia. Tuotantovastuun ja resurssien jako tullaan sopimaan produktiokohtaisesti.

Oulun juhlaviikot valitsee ehdotuksista 2 - 4 teosta helmikuun aikana. Aiempina vuosina hakemuksia on vastaanotettu parisenkymmentä. Valituille ilmoitetaan henkilökohtaisesti 14.3.2014 mennessä. Ohjelmistohaun lisäksi Oulun juhlaviikot voi valita verkoston markkinointiviestintään tapahtumia.

HAKULOMAKE

(jos lomake ei aukea, ole yhteydessä ja lähetämme sen sähköpostitse)

Lisätietoja ohjelmistohausta tuottaja Jenny Kilposelta, jenny(at)oulunjuhlaviikot.fi, puh. 044 333 5581.


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.