Taiteiden yön konsertti tuomiokirkossa: Taru Nyman ja Jiri Kuronen
Taru Nyman on orimattilalaislähtöinen, nykyään Espoossa asuva laulaja, joka tunnetaan erityisesti säveltäjä Kaj Chydeniuksen laulujen tulkkina. Nymanin ja Chydeniuksen musiikillinen yhteistyö alkoi vuonna 1997 ja kesti säveltäjän kuolemaan asti. Taru on koulutukseltaan luokanopettaja. Opetustyön rinnalla ja “hengissä pitävänä voimana” on aktiivinen toiminta esiintyvänä taiteilijana. Taru Nymanilta on julkaistu kolme Kaj Chydeniuksen lauluja sisältävää sooloalbumia: Tyttö ja tanssiva karhu (2000), Vaikka kaikki näkisivät lävitseni (2007) ja Vain hiljaisella on korvat kuulla (2012). Lisäksi Taru Nyman on mukana lukuisilla muilla Kaj Chydenius -levyillä.
Jiri Kuronen on espoolainen muusikko, jonka uran keskeiset yhtyeet ovat olleet Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani sekä Olavi Uusivirran yhtye. Kuronen on yhtyetoiminnan lisäksi työskennellyt teatterimuusikkona. Jiri Kuronen on myös säveltäjä, jonka oma tuotanto koostuu runosävellyksistä, laulelmista ja popbiiseistä. Kuronen on ollut tekijänä kymmenillä levyillä ja hän on julkaissut myös omia sävellyksiään sisältävän Jiri Kuronen & Lähiö: Lauluja - nimisen albumin (2004).
Tarun ja Jirin yhteistyö on seurausta yhteisestä rakkaudesta laulettua runoutta kohtaan. Molemmat haluavat jatkaa Chydeniuksen viitoittamalla tiellä parhaan suomalaisen sävelletyn runouden esittäjinä ja puolestapuhujina. On laulettava, koska runoilijalla on asiaa!
Taiteiden yön konsertissa kuullaan sävellyksiä sekä Chydeniukselta että Kuroselta.
Vapaa pääsy!

