Kesäillan kattaus
Kesäillan kattaus kutsuu oululaiset ja vierailijat nauttimaan ruoasta, ohjelmasta ja yhdessäolosta pitkän illallispöydän ääreen. Pöydät katetaan Hallituskadulle Snellmanin ja Otto Karhin puistojen edustalle.
Nappaa mukaan kaverisi, työporukkasi, perheesi tai tule itseksesi syömään yhdessä muiden kanssa. Istahda rennosti pöydän ääreen omien herkkujesi kanssa tai nauti lähiravintoloiden herkullista noutoruoista. Puistojen tuntumassa kun ollaan, niin herkuista ja ohjelmasta voi nauttia myös piknik-hengessä omilla vilteillä.
Kesäillan kattaus -tapahtuman tavoitteena on tänä vuonna ottaa haltuun eri osia Hallituskatua ja kokeilla, miten tapahtumaa voidaan laajentaa ja monipuolistaa kohti Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2026 laajamittaisempaa toteutusta. Tänä vuonna tapahtumassa nähdään myös jo kurkistusta tuleviin Oulu2026 ohjelmasisältöihin eri toimijoilta.
Kesäillan kattaus on Arctic Food Lab -ohjelmaa ja järjestetään yhdessä Oulun liikekeskuksen ja Taiteiden yön kanssa. Yhteistyössä myös OSAO, joka tuo tapahtumaan puutarha-alan sekä ravintola- ja catering-alan osaamista, sekä kansanmusiikkiyhtye Rällä ja Oulun Maa- ja kotitalousnaiset.
Summer Night's Dinner
Summer Night’s Dinner invites locals and visitors in Oulu to enjoy food, entertainment, and togetherness around a long table on August 14. This welcoming event is open to everyone and free of charge.
Tables will be set along Hallituskatu, in front of Snellman Park and Otto Karhi Park. Guests are invited to take a seat and enjoy their own selection of treats – whether it’s homemade food, dishes from on-site food vendors, or tapas picked up from local shops – the style is up to you. And as the event takes place near the parks, you can also enjoy the food and entertainment picnic-style on your own blanket. The event is open to all, free of charge, and suitable for all ages.
Summer Night’s Dinner is part of the Oulu2026 Arctic Food Lab initiative and is organised in collaboration with Oulu Arts Night and Oulun Liikekeskus.



