Synttäriohjelmistossa videoita ja viihdettä
Oulun Musiikkivideofestivaalien 20-vuotisjuhlia vietetään 21.-25. elokuuta. Valkokankaalle heijastetaan lähes 400 uutta kotimaista videota ja juhlavuoden klassikoita. Näytöksissä yleisöä viihdyttävät artisti- ja ohjaajavieraat, ja baareihin levittäytyvä oheisohjelma tarjoaa yleisölle niin sielun kuin ruumiinkin ravintoa. Tapahtuma tuo audiovisuaalisen taiteen osaksi Oulun juhlaviikkoja, jotka elävöittää kaupunkikuvaa koko elokuun ajan.
Erikoisohjelmistossa esitetään eri teemojen alle koostettuja videonäytöksiä. Näytösvieraaksi saapuvat lempivideonsa esittelevä Stig, yleisön sunnuntaitunnelmiin johdatteleva musiikkitoimittaja Veli Kauppinen sekä kotimaisen ohjaajan retrospektiivin valokeilaan astuva Teemu Niukkanen.
Festivaalin klassikko-osastoa edustavat Michael Jackson -juhlanäytökset, joissa esitetään videoita 30 vuotta sitten julkaistusta Thrilleristä tähden viimeisimpiin julkaisuihin. Vältä huonoja musiikkivideoita -näytös puolestaan esittelee musiikkilehti Rumban valikoimat merkkiteokset viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajalta. Uudempia trendivirtauksia nähdään mm. minimalistisiin videoihin, viime vuosien brittihuippuihin sekä 2010-luvun tanssivideoihin keskittyvissä näytöksissä.
Kotimaisen musiikkivideon esitysareenaksi syntynyt festivaali toteuttaa perustehtäväänsä tänä vuonna yli 380 uuden suomalaisvideon voimin. Juhlavuosi toikin mukanaan valtavan kasvun kisan osallistujamäärään, mikä omalta osaltaan kertoo suomalaisen musiikkivideon elinvoimaisuudesta. Festivaalin 20-vuotisen historian aikana palkittuja kotimaisia videoita nähdään puolestaan Sukellus pumpeliin -näytössarjassa. Kotimaisten videoiden näytökset ovat pääsymaksuttomia.
Virolaista poppia, visailua ja videoita baareissa
Viikonlopun klubeilla 45 Specialissa esiintyvät ensimmäiselle Suomen kiertueelleen saapuva virolainen Odd Hugo sekä elokuussa debyyttialbuminsa julkaiseva Nancy. Never Grow Oldin musiikkitarjonta vaihtelee afrikkalaisista rytmeistä oululaiseen rocksteadyyn. 45 Specialissa järjestetään myös musiikkivideobrunssi, OMVF-aiheinen Silakkavisa sekä jo perinteeksi muodostunut, Interenet-ilmiöiden syövereihin sukeltava Jaakko Jokipiin kärsimysnäytös.
Festivaalin huipentavassa Pumpeligaalassa juhlitaan kotimaisen musiikkivideokilpailun voittajia. Arvaamattomasta luonteestaan tunnettu gaala tuo lavalle niin paikallisia kuin valtakunnallisiakin tähtiä. Palkintoseremonioiden ohella tapahtuma tarjoaa äkkiväärää viihdettä, mutta illan lopullinen kulku paljastuu vasta paikan päällä. Pumpeligaala järjestetään lauantaina 24. elokuuta Pohjankartanon salissa. Palkitut videot esitetään myös festivaalikoosteessa Yle Teemalla sunnuntaina 25. elokuuta.
Musiikkivideoita esitetään Kulttuuritalo Valveella, Snooker Timessä, Never Grow Oldissa ja 45 Specialissa. Kotimaisen musiikkivideokilpailun ja Sukellus pumpeliin -sarjan näytökset ovat pääsymaksuttomia. Erikoisnäytösten liput 0-4€ ja Pumpeligaalan liput 10 €, liput ovat jo myynnissä Valveen lippumyymälässä, avoinna ke-su klo 12 - 19. Klubien sisäänpääsy 0-10 €, liput myydään ovelta.
Ohjelmisto aikatauluineen osoitteessa www.omvf.net.
Yleisö voi äänestää kotimaista suosikkivideotaan Kansanpumpeli-äänestyksessä osoitteessa http://omvf.inertica.fi. Äänestys on auki lauantaihin 24.8. klo 14 saakka. Voittajat julkistetaan Pumpeligaalassa Pohjankartanon salissa samana iltana. Kultapumpelin voittaja palkitaan 2500 euron rahapalkinnolla. Canon lahjoittaa Teinipumpelin voittajalle LEGRIA HF G25 –videokameran ja yle.fi/musiikki palkitsee Kansanpumpeli-voittajan värimäärittelyajalla. Lisäksi voittajille lahjoitetaan uniikit Pumpelipatsaat, jotka ovat .tebianin käsialaa.