Seminaari lämmittelee rauhanomaisen ilmakitarajuhlan
Ilmakitaransoiton MM-kisojen seminaarissa tutustutaan maailman läpinäkyvimpään taiteenlajiin ja kansainväliseen ilmakitarayhteisöön. Tapahtuman starttipäivä tarjoaa oivan mahdollisuuden valmistautua tulevien päivien koitoksiin sekä osallistua valtoimenaan pulppuavaan dialogiin.
Seminaarissa keskustellaan tänä vuonna ilmakitarapersoonan rakentamisesta, sukupuolirooleista sekä rauhanomaisen ilmakitaraideologian maailmaa parantavasta vaikutuksesta. Moderaattorina toimii brittiläinen Amanda Griffkin, jonka akateemiset ilmakitaratutkimukset ovat edenneet väitöskirjan tasolle saakka. Keskustelupaneeliin ilmakitarahahmon luomisesta osallistuvat seitsenkertainen Saksan mestari Christian ”Heart Buckboard” Sweep, kaksinkertainen Venäjän mestari Alexander ”Devilseducer” Gott ja ilmakitarayhteisön lemmikki, kaksinkertainen Yhdysvaltojen mestari sekä maailmanmestari 2008, Craig ”Hot Lixx Hulahan” Billmeier.
Griffkinin lisäksi naisnäkökulmaa tarjoaa itseään maailman huonoimmaksi ilmakitaristiksi tituleeraava Hilkka ”Gore Kitty” Haaga. Lisäksi osallistujat pääsevät kuulemaan kokemuksia suoraan huipulta, kun Hot Lixx Hulahan ja maailmanmestari 2009 & 2010 Sylvain ”Günther Love” Quimene jakavat mestaruustason neuvoja ilmakitaranoviiseille. Päivän päätteeksi nostetaan kannat kattoon Airientation –illanvietossa, jonne kaikki seminaarivieraat ovat tervetulleita.
Seminaari järjestetään keskiviikkona 24. elokuuta Rauhalassa (Mannenkatu 1) klo 12-16. Rekisteröityminen päättyy 15. elokuuta, ilmoittautumismaksu on 35 euroa. Lisätiedot ja ilmoittautuminen osoitteessa www.ilmakitara.fi. Tervetuloa tutustumaan kansainväliseen ilmakitaraperheeseen!
Monipäiväinen ilmakitarafestivaali valtaa Oulun
Seminaarissa herätelty ilmakitarahuuma saa jatkoa torstaina 25. elokuuta, jolloin mustat hevoset ottavat mittaa toisistaan MM-karsinnassa rokkibaari 45 Specialissa. Karsinnan parhaat ja kansalliset mestarit maailmalta kohtaavat MM-finaalissa Oulun Torinrannassa perjantaina 26. elokuuta klo 19 alkaen, jolloin lavalle nousee kotimainen pop-tähti Anna Abreu. Finaalin juontaa amerikkalainen ilmakitaralegenda Dan ”Björn Türoque” Crane. Pääsymaksuton finaali on jälleen kaikille avoin koko perheen tapahtuma. Haikeat jäähyväiset jätetään lauantaina 27. elokuuta, jolloin kokoonnutaan 45 Specialiin katsomaan ilmabändi Airnadetten Yhdysvaltojen kiertueesta kertova dokumenttielokuva United States of Airnadette.