Uutiset

Ruotsalaista indietä elokuisessa illassa – Arctic Pulse tuo Oulun Taiteiden Yöhön kansainvälisen säväyksen

Tänä torstaina 18. elokuuta Oulu suorastaan kuhisee kulttuuria, kun perinteinen Taiteiden Yö valtaa kaupungin kadut. Elokuisen illan konsepti on selkeä. Ohjelma koostuu kaikille avoinna olleen ilmoittautumisen kautta mukaan innostuneiden oululaisten esityksistä ja ohjelmanumeroista.

Paitsi että tänä vuonna ohjelmaa tulee muualtakin kuin Oulusta, muualtakin kuin Suomen rajojen sisäpuolelta.

Torstai-illan hiljalleen hämärtyessä Kulttuuritalo Valveen kahvilassa saadaan nauttia pohjoisruotsalaisen Sara Wohlin Zerpen musiikista. Miten bodenilainen indiepop-artisti päätyi esiintyjäksi elokuiseen Ouluun?

Vastaus on projekti nimeltä Arctic Pulse.

”Arctic Pulse -projekti kokoaa yhden brändin alle pohjoisen alueen kulttuuria kärkenään musiikki kaikissa genreissä. Se vie pohjoissuomalaisia artisteja esiintymään Ruotsiin ja Norjaan ja tuo esiintyjiä naapurimaista Pohjois-Suomeen. Samalla kannustetaan artisteja rajat ylittäviin yhteistuotantoihin” avaa kokonaisuutta Hanna Jakku, Arctic Pulse -projektin Suomen projektikoordinaattori.

Arctic Pulse -projekti starttasi jo vuonna 2019. Oulussa sitä koordinoivat Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut, ja projektia toteutetaan yhdessä ruotsalaisten ja norjalaisten kumppaneiden kanssa.

Pohjoisen Euroopan musiikissa on havaittavissa erityisiä, jopa omaleimaisiakin piirteitä. Nämä yhdistävät piirteet haluttiin brändätä paremmin yhdessä muiden pohjoisten musiikkitoimijoiden kanssa. Syntyi Arctic Pulse.

”Meillä on paljon ammennettavaa yhteisestä musiikki- ja kulttuuriperinteestä Pohjois-Ruotsin ja -Norjan kanssa. Pohjoisen musiikin monimuotoisuus luo oivallisia mahdollisuuksia erilaiselle yhteistyölle muusikoiden, tuottajien ja tapahtumien kesken. Rajamaamme ovat myös luonteva suunta rakentaa oululaisen musiikkialamme kansainvälistymistä lähialueilta käsin, ja samalla nostaa esille alueemme upeita artisteja.”, tiivistää Jakku.

Oulu sydän Boden

Arctic Pulsen artistikriteerit ovat yksinkertaiset, mutta tärkeät: Hankkeeseen mukaan tulevan artistin tulee olla joko pohjoissuomalainen, -ruotsalainen tai -norjalainen, ja esiintymistilaisuuden tulee toteutua raja ylittäen.

”Toisin sanoen emme siis toteuta kotimaisten artistien esiintymisiä Suomessa, vaan Pohjois-Ruotsin tai -Norjan alueella. Muuten projekti on kyllä avoin kaikille musiikkigenreille, ammattilaisille ja freelancereille, orkestereille, sooloartisteille ja bändeille”, Jakku kuvailee prosessia:

”Olemme myös järjestäneet projektin aikana muun muassa avoimia kiertuetukihakuja ja toteuttaneet kiertueita niiden avulla, ja osa valinnoista tehdään neuvotellen esimerkiksi festivaalijärjestäjän tai venuen kanssa heille sopivasta artistista”.

Oulun ja Bodenin hieno yhteistyö sai alkunsa tänä keväänä Ruotsin Luulajassa järjestetyssä Arctic Pulsen Producers' Networkissa.

Tuon kohtaamisen seurauksena Taiteiden Yössä saadaan nauttia ruotsalaisesta indiestä, mutta yhteistyö on tietenkin aina kahden kauppa – niin myös tällä kertaa: Oululaisorkesterit pääsevät vierailemaan Norrbottenissa elokuun aikana. Bodenin omassa taiteiden yössä eli Kultturnattassa lavalle nousevat Siili sekä Liikkuva Laulureppu.

Vaikka Arctic Pulse on projektina tulossa päätökseensä – sen on määrä kestää syyskuun 2022 loppuun – ei pohjoisten maiden musiikkiyhteistyö ole takuulla katoamassa minnekään. Jakku kokee, että Arctic Pulse on päinvastoin ollut vasta alkusoittoa jollekin suuremmalle:

”Arctic Pulsen hienous piilee sen mahdollisuuksissa vahvistaa musiikkialan toimintakenttää konkreettisesti, tarjota tukea konserttikiertueiden toteutukseen ja avata uusia verkostoitumismahdollisuuksia alan ammattilaisille ja nouseville kyvyille. Kun projektin aikana opitaan tuntemaan toisiamme ja kerryttämään kokemusta rajojen toisella puolella, uusi yhteistyö helpottuu myös projektin päättyessä. Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden häämöttäessä vuodessa 2026 tällaiselle kansainväliselle kehittämistyölle on kysyntää pohjoisen Euroopan alueella!”

Sara Wohlin Zerpe Oulun Taiteiden Yössä kulttuuritalo Valveen kahvilassa 18.8. klo 21:30 ja perjantaina 19.8. Hailuodon Panimolla Hailuodossa klo 20.00.

Katso Taiteiden Yön koko ohjelma tästä.

Arctic Pulsesta löydät lisätietoa täältä.

 


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.