Pinch Pleat on ilma-akrobaatin paluu juurille
Tänä vuonna Flow-sirkus tuo Oulun juhlaviikoille teoksen Pinch Pleat, joka yhdistää ilma-akrobatiaa ja nykymusiikkia. Se on syntynyt yhteistyössä Ilmatilan ja norjalaisen KompaniTO-ryhmän välillä. Luke Styles on säveltänyt teoksen musiikin, ja teoksessa esiintyvät sirkustaiteilijat Mari Dahl Stoknes ja Tamar Ohana Goksøyr sekä Ilona Jäntti ja Uusinta Ensemblen muusikot.
Ilona Jäntti on oululaislähtöinen ilma-akrobaatti ja hän on iloinen siitä, että Pinch Pleat esitetään ensimmäisenä Valveella Oulun juhlaviikoilla.
"On todella hauskaa tulla Ouluun esiintymään! Minä kävin lapsena ja teininä Taidekoulun ja Oulun Tanssistudion tanssitunneilla Valveella, joten on ihanaa esiintyä juuri siellä."
Vuonna 2010 Luke Styles otti yhteyttä Jänttiin, kun näki hänet esiintymässä Lontoossa. Silloin idea yhteistyöstä heräsi. Ensimmäinen yhteisteos muusikolle ja ilma-akrobaatille valmistui jo 2011 ja pian tämän jälkeen ryhdyttiin miettimään esityksen valmistamista kolmelle muusikolle ja kolmelle ilma-akrobaatille.
"Musiikki sävellettiin valmiiksi jo alkuvuonna 2020, mutta projekti jäi vähän koronan jalkoihin. Mutta viimein pääsemme esiintymään, onhan tätä ideaa palloteltu jo lähes kymmenen vuotta", kertoo Jäntti.
Harjoitukset ovat edenneet hyvin. Norjalaiset esiintyjät ovat käyneet kesän aikana Suomessa muutaman kerran harjoittelemassa, mutta jokainen on voinut harjoitella itsenäisesti omia kohtiaan esityksestä. Seuraavan kerran he kokoontuvat Oulussa, kun ensi-ilta on lähempänä.
"On ollut mahtavaa tehdä yhteistyötä norjalaisten esiintyjien kanssa. Usein esiinnyn yksin, joten tämä on ollut erittäin antoisaa vaihtelua", toteaa Jäntti.
Pinch Pleatin ensi-ilta nähdään perjantaina 18.8. Valvesalissa, hanki lippusi Ticketmasterista! (sivu aukeaa uuteen välilehteen)