Oulun Taiteiden Yön avoimet suunnitteluklinikat keskiviikkoisin Kaupunkitilassa
Vuoden 2018 Oulun Taiteiden Yön suunnitteluklinikat alkavat keskiviikkona 18.4. kello 17 Oulun Vakuutustornin katutasossa toimivassa Kaupunkitilassa (Hallituskatu 9). Klinikoilla voi tavata muita tekijöitä, suunnitella omaa tapahtuma-aihiotaan tai etsiä sopivia kumppaneita ja tiloja esitykselleen. Klinikat vetää Oulun Taiteiden Yön taiteellinen johtaja Paavo J. Heinonen.
Torstaina 16. elokuuta osana Oulun juhlaviikkoja tapahtuvan 11. Oulun Taiteiden Yön ohjelma rakentuu kesän aikana. Heinäkuuhun asti järjestettävien viikottaisten klinikoitten lisäksi ohjelmaa voi ilmoittaa tapahtuman verkkosivuilta löytyvillä lomakkeilla tai suoraan sähköpostitse osoitteeseen ouluntaiteidenyo(at)gmail.com.
Taiteiden Yössä pääsee jälleen kokemaan kulttuurin kirjon runoista Amiga-peliluolaan. Vänmanninsaaren Teatteritalo on tänä vuonna mukana ohjelmassa entistäkin vahvemmin ja myöhempään, ja myös Pakkahuoneenkadun pätkä Torikadun ja Aleksanterinkadun väliltä pyritään valjastamaan ohjelmalle. Näin pyritään muodostamaan illalle yksi keskuskäytävä Otto Karhin puistosta Pikisaaren Vanhalle Villatehtaalle saakka, Taidemuseolta Hupisaaria myöten Linnansaareen ja Torinrantaan kulkevan käytävän oheen.
Julkisissa ulkotiloissa (puistot, kadut) tapahtuvat esitykset ym. on ilmoitettava 13.7. mennessä Oulun kaupungille tehtävän tilavarauksen aikataulun takia. 20.7. mennessä ilmoitettu ohjelmisto ehtii varmasti mukaan painettavaan käsiohjelmaan. Tämän jälkeen vastaanotettu ohjelma esitellään verkkosivuilla tapahtuma-aamuun asti päivittyvässä ohjelmalistauksessa.
Mikäli haluat tarjota ravintolaasi tai liiketilaasi Oulun Taiteiden Yön tapahtumapaikaksi, mutta et itse tunne sopivia tekijöitä ohjelmalle, voit ottaa yhteyttä mainittuun sähköpostiin, niin tapahtumaorganisaatio selvittää kanssasi sopivat esiintyjät.
Yössä nähhään!