Uutiset

Oulun Muusajuhlien ohjelmisto julkaistu

Poikkitaiteellinen sanataidefestivaali Oulun Muusajuhlat järjestetään 10.–15.8.2021.

Tapahtumat keskittyvät Oulun kaupunginkirjastoon ja ravintola Tubaan, mutta tapahtumia on myös muissa ravintoloissa, kirjastoissa ja Oulun lähikunnissa. Suurin osa tapahtumista on pääsymaksuttomia.

Antiikin yhdeksän runotarta eli muusaa ovat innoittaneet ihmiskuntaa antiikin ajoista saakka. Nyt muusat houkuttelevat jälleen lukemisen ja kirjoitetun maailman pariin. Kirjat ilahduttavat, lumoavat ja vangitsevat. Niiden äärellä voi eläytyä, hurmaantua, muistella, harhailla ja viipyillä – kirjoissa on kaikki meidän tarinamme ja lukemattomat maailmat.

Muusajuhlat tarjoaa kuuden päivän aikana noin 90 tilaisuutta, joista suurin osa sisältää kirjailijavierailuja ja kirjallisuuskeskusteluja, mutta mukana on myös muun muassa musiikkia, teatteria ja runoesityksiä. Järjestyksessään 18. sanataidefestivaali onkin tunnettu runsaasta ja monipuolisesta ohjelmistostaan.

Vieraiksi saapuvat muun muassa Heikki Turunen, Tiina Raevaara, Pelle Miljoona, Susinukke Kosola ja Elsa Tölli sekä paluun konserttilavoille paluun tekevä Liisa Tavi säestäjineen. Mukana on myös lukuisia oululaisia kirjailijoita, kuten Liisa Louhela, Jukka Aalho, Pirjo Suvilehtoja Jenni Räinä.

Festivaalin tuottaa Huutomerkki ry.
Lisätietoja tuottaja Kari Miettunen.
kari.ensio.miettunen@gmail.com
Puh. 050 363 9259

Ohjelmaa pääset tarkastelemaan Oulun muusajuhlien nettisivuilta!

Mobiililaitteella ohjelma sivun alalaidassa sinisellä pohjalla.

 


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.