Uutiset

Oulun Musiikkivideofestivaalien kotimaisen musiikkivideokilpailun kansanäänestys on nyt auki!

Kansanpumpeliäänestys on nyt auki ja yleisö pääsee äänestämään omaa suosikkiaan kaikkien lähetettyjen musiikkivideoiden joukosta.

Yhteensä 313 lähetettyä kotimaista videota ovat mukana kamppailemassa Kansanpumpelista. Voit äänestää suosikkiasi osoitteessa https://www.omvf.inertica.fi. Äänestysaikaa on lauantaihin 26.8.2023 kello 14.00 asti! Voittaja julkaistaan Oulun Musiikkivideofestivaalien palkintojenjakogaalassa Pumpeligaalassa 27. elokuuta.

Kaikki äänestäneet ovat mukana seitsemän Soundin vuosikerran arvonnassa.

Kotimaisen musiikkivideokilpailun voittajat palkitaan kotimaisen musiikkivideokilpailun palkintojenjakogaalassa Pumpeligaalassa, joka järjestetään RioLivessä lauantaina 26. elokuuta.

Oulun Musiikkivideofestivaalien vuoden 2023 kilpasarjan muut palkinnot päättävään tuomaristoon kuuluvat tänä vuonna musiikkivideo-ohjaaja Taito Kawata, ohjaaja ja valokuvaaja JIRINA ja Kameron tuotantoyhtiön perustaja ja omistaja Juho Harjula.

Kotimaisen kilpailun videoiden ohjaajat kisaavat paitsi ikuisesta kunniasta, myös pääpalkinnosta Kultapumpelista, jonka voittaja saa Fotonordicin lahjoittaman 3000 euron pääpalkinnon. Nuori lupaava ohjaaja palkitaan Teinipumpelilla ja Toastin tarjoamalla palkinnolla, ansiokkain jälkityö taas Postpumpelilla ja Hifistudion ja Aalto Speakersin tarjoamalla tuotepalkinnolla. Paras kuvaus palkitaan Linssipumpelilla ja Valofirman sekä Kamerafirman sponsoroimalla 2000 euron arvoisella kalustovuokrauspalkinnolla. Kansanpumpelin voittaja saa R-Collectionin lahjakortin. Itse Pumpelipatsaat ovat tänä vuonna kuvataitelija Heidi Kestin käsialaa.

Lisäksi tuomaristo palkitsee neljä ansioitunutta ohjaajaa kunniamaininnoin ja Musiikin edistämissäätiö MES jakaa 2000 euron arvoisen Musiikkivideon edistämispalkinnon henkilölle, joka on toiminnallaan edistänyt suomalaista musiikkivideota.

Oulun Musiikkivideofestivaaleja vietetään 24.–27. elokuuta osana Oulun juhlaviikkoja. Tapahtuman ohjelmisto löytyy osoitteesta: https://www.omvf.net

Akkreditointi on avoinna 13.8. saakka osoitteessa: https://www2.omvf.net/fi/pressi/akkreditointi

Pressikuvia: https://www2.omvf.net/index.php?id=3637

Lisätiedot:
Juhani Oivo
Vastaava tuottaja
Oulun Musiikkivideofestivaalit ry
juhani@omvf.net
045 651 6596


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.