Oulun juhlaviikot 2013 esittää: Metamorfoosi
Metamorfoosi on Henna Hanhinevan ja Hannele Peltorinteen yhteisen visioinnin lopputuotteena syntynyt poikkitaiteellinen hedelmä. Neulanreikävalokuvaamisesta, minimalistisesta ilmaisusta ja näkemisen evoluutiosta inspiraatiota ammentanut teos on Peltorinteen rakentaman camera obscura –tilateoksen sisällä esitettävä rauhallinen buto-vaikutteinen tanssi.
Koreografiasta ja tanssista vastaava Hanhineva kertoo, että teoksen päänäkökulma on evoluutiossa ja jatkuvassa muutoksessa.
“Koen että metamorfoosin voi nähdä monessa asiassa. Se on vuoden kiertokulussa, isossa mittakaavassa evoluutiossa, ihmiselämässä ja jopa perhosessa. On eri olomuotoja; kivet, kasvit, eläimet, ihmiset, jokainen omassa muodossaan, mutta silti ollaan samalla planeetalla ja koostutaan samoista ainesosista.”
Peltorinne sanoo, että teos kuvastaa myös elämän haasteellisuutta, sillä vääjäämätön muutos voi aiheuttaa kitkan- ja jopa tyhjyydentunnetta. Muutos on läsnä myös itse camera obscura –tilateoksessa, jota ei voi täysin hallita, sillä sää luo joka kerta uniikit heijastuksensa.
Metamorfoosi-teoksen hidastempoinen muodonmuutos jättää tilaa ajatuksille ja tulkinnoille sekä muistuttaa siitä, ettei ihminenkään ole erillinen muusta ympäristöstä. Päinvastoin, olemme osa kokonaisuutta, jonka rakennuselementit ovat kaikille samoja.
Esitykset Oulun Kulttuuritalo Valveen sanataideluokassa 7. - 11.8.2013
Katso lipputiedot ja esitysajat
Teksti: Lauri Leinonen
Kuvat: Juho Paaso-Rantala