Uutiset

Oulun juhlaviikkojen kävijämäärä kasvoi 57000:een

Elokuussa vietettävillä Oulun juhlaviikoilla 2018 oli yli 57 000 kävijää. Oulun juhlaviikot koostuu seitsemästä eri festivaalista ja Oulun juhlaviikkojen omista tuotannoista.

Kävijämäärät kasvoivat lähes kaikilla verkoston festivaaleilla. Oulun juhlaviikkojen kokonaiskävijämäärä nousi viime vuodesta noin neljällätuhannella kävijällä. Tänä vuonna ohjelmistossa oli enemmän juhlaviikkojen omia tuotantoja, joihin myös mahtui enemmän yleisöä mukaan.

Suurin osa Oulun juhlaviikkojen tapahtumista on pääsymaksuttomia. Yksittäisiä esityksiä Oulun juhlaviikkojen ohjelmistoon kuului tänä vuonna 400, joista vajaa viidesosa oli maksullisia. Oulun juhlaviikkojen festivaalit ovat sisällöltään korkeatasoisia ja vakiintuneita tapahtumia monilta taiteenaloilta. Lippuja eri esityksiin myytiin tänä vuonna noin 5500.

Oulun juhlaviikot sai tänä vuonna Ekokompassi-sertifikaatin. Sertifikaatin saamiseen Oulun juhlaviikkojen tapahtumat selvittivät ja paransivat omia ympäristökäytäntöjään. Sertifikaatti on voimassa kolme vuotta. Sinä aikana festivaalit raportoivat ympäristötyöstään. Ne asettavat vuosi vuoden jälkeen uusia tavoitteita entistäkin ympäristöystävällisempien tapahtumien järjestämiseksi. Oulun juhlaviikkojen ympäristölupaus löytyy täältä: www.oulunjuhlaviikot.fi/info/ymparisto.

Vuonna 2019 Oulun juhlaviikkoja vietetään 1.–31.8.

  • Elojazz 1.–4.8.
  • Oulunsalo Soi -kamarimusiikkifestivaali 8.–11.8.
  • Sanataidefestivaali Muusajuhlat 13.–18.8.
  • Taiteiden Yö 15.8.
  • Koiteli elää 17.8.
  • Ilmakitaransoiton MM-kisat 21.–23.8.
  • Oulun Musiikkivideofestivaalit 22.–25.8.
    (Festivaalien päivämäärämuutokset mahdollisia.)

Lisäksi Oulun juhlaviikkojen ohjelmistoon kuuluu Ekstroja, Nuotin vieressä on tilaa -kuorotapahtuma ja vuosittain vuorottelevat Makrokonsertit vuonna 2019 ja Oulun juhlaviikot esittää -sarja (2020). Vuonna 2019 Oulun juhlaviikot järjestetään 9. kertaa.


Lisää ajankohtaista

chevron-down