piirretty kuva tietokoneesta
Uutiset

Osallistuminen Oulun Musiikkivideofestivaalien kotimaiseen kilpailuun 6. kesäkuuta mennessä

Ilmoittautuminen Oulun Musiikkivideofestivaalien 30. kotimaiseen kilpailuun on avattu ja musiikkivideoiden viimeinen jättöpäivä on tiistaina 6. kesäkuuta. Oulun musiikkivideofestivaalit ry:n järjestämään kilpailuun voivat osallistua suomalaisten ohjaajien musiikkivideot, joita ei ole aiemmin esitetty festivaaleilla. Tekijöiden on myös mahdollista osallistua ulkomaisille artisteille tekemillään videoilla. Ilmoittautumisohjeet OMVFin nettisivuilla.

Kipailuun lähetetyt videot jaetaan esiraadituksessa kilpailunäytöksiin ja katselmusnäytöksiin. Kilpailunäytökset jaetaan temaattisiin kokonaisuuksiin ja kaikki videot esitetään festivaaleilla ilmaiseksi.

Voittajat palkitaan festivaalin palkintojuhlassa Pumpeligaalassa lauantaina 27. elokuuta. taiteilija Heidi Kestin suunnittelemien Pumpelipalkintojen saajat valitsee riippumaton tuomaristo. Tuomaristoon kuuluvat tänä vuonna ohjaaja ja valokuvaaja JIRINA, Kameron tuotantoyhtiön perustaja ja omistaja Juho Harjula ja ohjaaja Taito Kawata, joka on ohjannut toukokuussa ilmestyvän ensimmäisen suomalaisen Netflix-sarjan.

Pääpalkinnon voittaja saa Kultapumpelin ja Fotonordicin lahjoittaman 3000 euron pääpalkinnon. Nuori lupaava ohjaaja palkitaan Teinipumpelilla ja Toastin tarjoamalla palkinnolla, ansiokkain jälkityö taas Postpumpelilla ja Hifistudion ja Aalto Speakersin tarjoamalla tuotepalkinnolla. Paras kuvaus palkitaan Linssipumpelilla ja Valofirman sekä Kamerafirman sponsoroimalla 2000 euron arvoisella kalustovuokrauspalkinnolla. Kansanpumpelin voittaja saa R-Collectionin lahjakortin.

Kaikki kilpailuun lähetetyt videot arkistoidaan osaksi OMVF:in hallinnoimaa maailman suurinta suomalaisen musiikkivideon arkistoa.

Oulun Musiikkivideofestivaaleja vietetään 24.–27. elokuuta Oulun juhlaviikoilla. Tapahtuman ohjelmisto julkaistaan kesäkuun alussa.


Lisää ajankohtaista

chevron-down