Uutiset

OMVF x AGWC: esimakua Letting Loose -näytöksen kuraattoreilta

Ilmakitaransoiton MM-kisat paiskaa jälleen kättä OMVF:n kanssa! Pohjoinen outous yhtyy kansainväliseen meininkiin AGWC: Letting Loose -näytöksessä, jonka ovat kuratoineet joukko ilmakitarakisajärjestäjiä eri puolilta maailmaa. Mukana on hervottomia musavideohelmiä, joita et ole takuulla nähnyt aikaisemmin. Kuraattorit Jacob Conger ja Kriston Rucker antavat pienen ennakkokatsauksen näytöksestä.

JC: Ensimmäiset kaksi valitsemaani videota ovat hauskoja, nopeatempoisia ja Isan tyylisiä. Isan musiikkityyli tulee Thaimaan pohjoisosasta Laoksen rajalta. Näistä ensimmäisen nimen voisi kääntää raa'asti Äiti käskee Marion tiskata astiat. Konsepti tässä on, että Mario ajattelee sen olevan noloa kun äiti käskee tiskaamaan ja äiti taas ajattelee kuinka on noloa, että Mario välttelee tehtävää. Toisen näistä kappaleen nimi ei ole thainkielinen vaan täysin keksitty. "Maling Kingkong" on vanha laulu, mikä on uudelleen tehty ja päässyt suureen suosioon TikTokissa ei vain Thaimaassa, vaan kaakkois-Aasiassa esimerkiksi Malesiassa ja Filippiineillä. Laulu kertoo pojasta, joka pitää tytöstä, mutta ei tee mitään voittaakseen tytön rakkautta, joten sydänsuru on hänen omaa syytään. Kolmas kappalevalinta on rockia ja kappaleen nimi on Punainen (Daeng) ja Vihreä (Kiew). Nämä ovat kahden nuoren miehen lempinimet, ketkä taistelevat tytön rakkaudesta. Heidän taistelu päättyy molempien kuolemaan, jättäen erityisesti heidän vanhemmat murtuneiksi. Tässä on erittäin voimakas viesti siitä, kuinka meidän ei pitäisi taistella keskenämme ja kuinka tärkeä perhe on.  (Plus, it totally ROCKS!!!!)

KR: Olemme valinneet näytökseen lähtökohtaisesti vanhoja musiikkivideoita 70- ja 80- luvuilta, mitkä perinteisesti voidaan mieltää aivan hirveiksi tai mahtaviksi, riippuen henkilökohtaisista makumieltymyksistä tai fiiliksistä. Tuota ajanjaksoa kuvastaa hyvin musiikkivideot, jotka ovat niin noloja, että ovat cooleja. Kitaran osuus valitsemissamme biiseissä on merkittävä.


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.