Uutiset

Olavi Uusivirta tähdittää finaali-iltaa

Ilmakitaransoiton MM-kisat tuo maailman ilmakitaristien parhaimmiston Ouluun tänä vuonna jo 17. kertaa 22.-24. elokuuta. Maailmanmestari valitaan MM-finaalissa Rotuaarin aukiolla perjantaina 24. elokuuta, jolloin tapahtumaa tähdittää ilmakitaristien ohella kotimainen poptähti Olavi Uusivirta.

 

Helmikuussa Belgiassa käynnistynyt ilmakitarakausi huipentuu Oulun MM-finaaliin, joka tänä vuonna siirretään Rotuaarin aukiolle torinrannan rakennustöistä johtuen. Kaupungin sydämen valtaa koko illan show, jossa maailman parhaan ilmakitaristin kruunaamisen lisäksi nähdään poikkiviihteellistä ilottelua kitaroilla ja ilman. Tapahtuman avaa Olavi Uusivirta bändeineen klo 19. Finaalijuhlallisuudet aloitetaan perinteisellä ilmakitararauhanjulistuksella, jonka yhteydessä esiintyy kehitysvammaisten popparinuorten Liikkuva laulureppu –kuoro. MM-finaalin väliajalla estradille nousee kotimaassaan ilmiöksi noussut ranskalainen ilmabändi Airnadette sekä Oulun kaupunginteatterin ja JoJo - Oulun tanssin keskuksen tuottama Vimmaa –nykytanssimyrsky. Finaalin juontaa amerikkalainen ilmakitaraguru Dan ”Björn Türoque” Crane. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

 

Kolmipäiväinen ilmakitarafestivaali käynnistyy jo keskiviikkona 22. elokuuta Airientation –lämmittelytapahtuman merkeissä. Kansainvälisen ilmakitaraperheen iloinen jälleennäkeminen vie yhteisön jäsenet Tervatoppilan Saunamaailman suomalaiseksoottiseen ympäristöön. Tapahtumassa otetaan oppia kokeneemmilta kisailijoilta ja tutustutaan ilmakitarailmiön tuoreimpiin trendeihin sekä taiteenlajin rauhanomaiseen ideologiaan. Varsinaiset kisailut aloitetaan torstaina 23. elokuuta Mustien Hevosten Karsinnassa 45 Specialissa, jossa taistellaan viimeisistä finaalipaikoista. Tiivistunnelmaisen karsinnan juontaa Jani Kortti.

 

MM-kisojen ilmoittautuminen auki

Ilmakitaransoiton MM-kisojen ilmoittautuminen on avattu. Vain viralliset kansalliset mestarit ovat oikeutettuja pääsemään suoraan MM-finaaliin, muiden halukkaiden täytyy kilpailla viimeisistä finaalipaikoista Mustien Hevosten Karsinnassa torstaina 23. elokuuta. Karsinnan läpäisseet pääsevät finaaliin taistelemaan maailmanmestaruudesta kansainvälisen osakilpailuverkoston mestareita vastaan. Finaalin voittaja palkitaan MM-tittelin lisäksi oikealla Flying Finn -kitaralla, joka on tamperelaisen Matti Nevalaisen käsintehty taidonnäyte. Kisailmoittautuminen on auki 8. elokuuta saakka.

 
Ilmakitaransoiton MM-kisojen ohjelmisto ja ilmoittautuminen: www.ilmakitara.fi

 

Ilmakitaransoiton MM- kisojen tarkoitus on edistää maailmanrauhaa. Ilmakitaransoiton ideologian mukaan sodat loppuvat, ilmastonmuutos pysähtyy ja kaikki pahat asiat katoavat, jos kaikki maailman ihmiset soittavat ilmakitaraa. Tämän vuoksi kilpailun päätteeksi kaikki maailman ihmiset kutsutaan soittamaan ilmakitaraa yhtä aikaa, maailman pelastamiseksi.


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.