Uutiset

Ohjelmistossa Anna, Hannah ja Elämyspuisto Oulu 2011

Oulun Juhlaviikot tuo ruotsinsuomalaisen artistin Anna Järvisen ensimmäistä kertaa Ouluun. Ohjelmistossa on myös Seela Sellan tähdittämä uutuusnäytelmä ”Hannah ja rakkaus” Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Lisäksi Elämyspuisto Oulu päivitetään Juhlaviikoilla tähän vuoteen.

Kuulijansa 60-luvun tunnelmiin vievä Anna Järvinen esiintyy Oulun Juhlaviikoilla sunnuntaina 7. elokuuta. Järvinen lauloi itsensä suomalaisten sydämiin viimeistään juuri julkaistun kolmannen albuminsa, Anna själv tredjen, myötä. Kevyesti folkahtavat kappaleet yhdistyvät heleyteen ja tinkimättömään tyylitajuun. Albumi sisältää myös Elokuu-elokuvan tunnusmelodian, Olavi Uusivirran kanssa tehdyn kappaleen Nuori ja kaunis. Järvisen taustalla sekä levyllä että Teatteriravintola Nauravassa Kulkurissa Rauhalan patiolla soittaa maansa lahjakkaimmaksi muusikoksi tituleeratun Gustav Ejstesin johtama Dungen-yhtye. Tunnelmaan virittää Dj Illyana. Liput (18/15 €) Lippupalvelusta 17.6. alkaen.

”HANNAH JA RAKKAUS” SUORAAN ENSI-ILLASTA OULUUN
Yhteistyössä Oulun kaupunginteatterin kanssa Juhlaviikot tuo kaupunkiin huippuvierailun elokuussa. Taru Mäkelän ohjaus ”Hannah ja rakkaus” kertoo kahden aikansa suurimman intellektuellin myrskyisästä rakkaudesta. Kaupunginteatterin syyskauden avauksessa näyttämötaiteen grand old lady Seela Sella esittää filosofi Hannah Arendtia. Lisäksi 20. elokuuta suurella näyttämöllä nähdään Elena Leeve, Matti Onnismaa ja Kasimir Baltzar.

Tämä kielletty rakkaustarina kertoo 19-vuotiaan juutalaisen Hannah Arendtin suhteesta opettajaansa, myöhemmin natsipuolueeseen liittyneeseen filosofi Martin Heideggeriin 1930-luvun Saksassa. Rakkauden ja moraalin alkulähteille sukaltava näytelmä kantaesitetään Stage – Helsingin teatterifestivaaleilla Korjaamolla kaksi päivää ennen Oulun esitystä. Liput (28 €) Lippupalvelusta.

ELÄMYSPUISTO VIE RYHMÄMATKALLE MUINAISEEN VUOTEEN 2011
Elämyspuisto Oulu 2011 on teatterin, tanssin, esitystaiteen ja pelien ammattilaisten luoma uusi, urbaani esitysmuoto. Vuonna 2008 ensimmäistä kertaa toteutettu Elämyspuisto päivitetään versioon 2011 turistiretken muodossa. Kyseessä on kokemuksellinen kävelyretki, jossa katsojat ovat tulevaisuudesta muinaiseen Ouluun saapuneita turisteja.

Esiintyjät esittelevät heille muinaista, myyttistä kaupunkia nimeltä Oulu vuonna 2011. 4.-6. elokuuta järjestettävillä retkillä kaupunki näyttäytyy uutena, inspiroivana ja elämisen arvoisena, ja ne toteuttavat koreografi Jouni Järvenpää, näyttelijä-antropologi-dj Sami Henrik Haapala sekä näyttelijä Antti Kaarlela. Elämyspuisto huipentuu Päivitysklubiin ravintola Never Grow Oldissa 6.8. Elämyspuisto on myös osa Euroopan kulttuuripääkaupunki Turun virallista ohjelmaa nimellä Elämyspuisto Turku 2011.


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.