Uutiset

Ohjelmisto julkistetaan Oulun Musiikkijuhlilla

Kansainvälistä uraa tekevä mezzosopraano Virpi Räisänen käynnistää taiteellisen johtajakautensa 3.-7. elokuuta järjestettävällä Oulunsalo Soi –festivaalilla. Residenssiorkesterina toimii Jousia Ensemble, jonka riveissä soittaa monta nuorta, lahjakasta oululaislähtöistä muusikkoa.

 

Oulunsalo Soin ohjelma julkistetaan konsertissa Oulunsalon kirkossa 21. maaliskuuta. Virpi Räisänen ja Jousia-kvartetti esittävät Schnittkeä, Respighiä ja Händeliä. Konsertti järjestetään yhteistyössä Oulun Musiikkijuhlien kanssa. Ensi kesän Oulunsalo Soi tarjoaa muun muassa korkeatasoista laulumusiikkia ja festivaali ottaa haltuun laajasti Oulun seutua, uutena konserttipaikkana Räisäsen kotimaisemat Kiimingissä. Konsertteja kuullaan toki tutuissakin paikoissa, kuten Oulunsalossa, Hailuodossa ja Muhoksella.

 

Edellistä festivaalia voit tunnelmoida hiljattain päivitetyssä kuvagalleriassamme. Taiteellisen johtajan Meta4:n viimeinen vuosi huipentui suitsuttavaan yleisöpalauteeseen. Erityisesti kiitettiin korkeatasoista ohjelmaa, joka sai 4,8 pistettä viidestä. Palautteeseen vastanneiden kesken suoritetussa arvonnassa voittivat Heidi Hietamies, Vuokko Isola ja M. L. Mäki-Penttilä. Palkinnoiksi he saavat kaksi lippua valitsemiinsa konsertteihin ensi elokuussa. Onnittelut voittajille!


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.