Ohjelmisto julki!
Pohjois-Euroopan vanhin yhtäjaksoinen elektronisen musiikin tapahtuma Time Tunnel tanssittaa Oulussa jo 21. kertaa elokuun lopussa. Pääartistiksi saapuu ranskalainen Fred Falke, lisäksi Time Tunnelissa esiintyvät Koobra, DJ Orion, TJH87, Smok, Skasi, Cryeye ja MKRF.
Oulun kaupunginteatterilla 30. elokuuta osana Oulun juhlaviikkoja järjestettävän tapahtuman taustajoukkoihin on H.A.N.D. Productionsin rinnalle liittynyt musiikki- ja tapahtumatuotantoon keskittynyt Youth Control. Yhteistyön tuloksena tullaan näkemään sekä musiikillisesti että visuaalisesti ainutlaatuinen kokemus, joka toteutetaan kansainvälisten esiintyjien, kahden salin sekä uuden, Oulussa ennennäkemättömän lavatekniikan avulla.
Pääesiintyjäksi tanssimusiikin legenda Fred Falke
Nykyisin sekä Ranskassa että Los Angelesissa asuvan Fred Falken sooloura käynnistyi Pariisissa tavattuaan Discovery -albumia työstäneen Daft Punkin vuosituhannen alussa. Ensimmäinen, yli 500 000 kappaletta myynyt Falken hitti Intro syntyi samana vuonna yhteistyössä Alan Braxen kanssa.
Ensivisiitille Ouluun tulevan Falken uskomaton kyky remixata ja tuottaa erilaisia artisteja kuuluu miehen DJ-seteissä, joissa yhdistyy ranskalainen elektro ja nu-disco sekä myös 90-luvun hip hop.
Fred Falke on tehnyt valtavan määrän remixejä eturivin artisteille, kuten Jamiroquai, Justice, U2, Death From Above 1979, Two Door Cinema Club, Ke$ha, Sia, Lenny Kravitz sekä La Roux. Lisäksi Falke on ollut tuottamassa mm. Ilosaarirockissa tänä kesänä villinnyttä Ellie Gouldingia, ja kirjoittanut Amelia Lilyn hittikappaleen You Bring Me Joy.
Kakkossalin pääesiintyjä Koobra on tehnyt pitkän uran marginaalisen elektronisen musiikin parissa erinäisillä pseudonyymeillä. Kaleb-nimellä julkaistu debyyttisingle näki päivänvalon newyorkilaisella Phuturistic Bluez -levymerkillä vuonna 2003. Sen jälkeen miehen musiikkia on julkaistu kymmenillä levyillä.
Vuonna 2013 Koobran ja Joannan kappale Something Real saavutti suuren yleisön huomion Nokia Lumia 925 -mainoksessa, ja tähän päivään mennessä kappaletta on kuunneltu Youtubessa ja Spotifyssa yli kaksi miljoonaa kertaa. Heidän uusin yhteiskappaleensa on DJPP:n ja Ercolan Celebrities Recordsilla viime keväänä julkaistu Never Over. Koobran musiikkivalikoima soi Bassoradiolla, jossa hän juontaa Starboard-erikoisohjelmaa yhdessä muiden kollektiivin jäsenten kanssa. Arvostettu amerikkalainen musiikkialan julkaisu XLR8R kuvailee Koobran musiikkia disco houseksi, joka sopisi futuristiselle 80-luvun klubille.
Yhtenä pääsalin suomalaisista vetonauloista nähdään YleX:n perjantai-illoista tutuksi tullut tanssimusiikin veteraani, jo 20 vuotta alalla ollut DJ Orion. Yksi Suomen monipuolisimmista DJ:stä tuo lavalle levyjen lisäksi rumpukoneita ja kontrollereita, joiden avulla mies pystyy liikkumaan saumattomasti DJ-työskentelyn ja improvisoidun livesoittamisen välillä genrerajoista välittämättä.
Toinen kakkossalissa nähtävä kotimainen esiintyjä on elektronista musiikkia tuottava oululaisduo TJH87, joka sai huhujen mukaan alkunsa vuonna 2010 heidän lainattuaan (ja samplattuaan) kaikki kirjaston 12” disco-LP:t. Alun perin Timo Juuti & Hector 87 –nimellä tutuksi tullut duo julkaisi muutamia singlejä eurooppalaisilla levy-yhtiöillä, joista kaksi kiinnitettiin Hed Kandin massiivista suosiota saavuttaneille kokoelmille. Duo lyhensi nimensä muotoon TJH87 ja julkaisi kaksi EP:tä, joista kappaleet ’Cheap Bad Moves’ sekä ’Break Away Kicks!’ päätyivät kansainvälisten radiokanavien kuten BBC Radio, Kiss FM:n sekä suomessa YleX:n soittoon. ’Break Away Kicks!’ keräsi kehuja lisäksi mm. DJ Mag, sekä Mixmag -lehdissä ja nousi suomen iTunesin dance kategorian ykköseksi alle viikossa. Kesällä 2013, TJH87 ilmoitti työstävänsä debyytti albumiaan, jonka ensimmäinen sinkku ’Good Life ft. Gamble & Burke’ julkaistaan kesällä 2014.
Vuodesta 2002 pääasiassa housea soittanut Smok on julkaissut omaa tuotantoaan ja remixejä useilla ulkomaisilla levymerkeillä ja tullut tutuksi oululaisille erityisesti Smooth Cut -kaksikon toisena deejiinä sekä useista erilaisista klubitapahtumista. Pääsalin alkurytmeistä vastaa Smokin lisäksi kaksikon toinen osapuoli, groovaavista house-seteistään tunnettu Skasi, joka on yli kymmenen vuoden aikana ehtinyt soittaa lukuisissa erilaisissa tapahtumissa ympäri Suomen.
Kakkossalissa esiintymässä ovat lisäksi Rovaniemen klubiskenessä vaikuttavat Cryeye ja MKRF, joiden perinteet tiedostava ja huomiseen kurkottava house sekä tekno tarjoavat yllätyksiä täynnä olevan äänimatkan. Miehet ovat tuttuja laadukkaaseen elektroniseen musiikkiin keskittyvistä Tight Night -klubi-illoista, joita on järjestetty jo kolmen vuoden ajan.
Youth Control lyhyesti
Youth Control on uusi Oulu-Helsinki-akselilla toimiva monialainen kansainvälisesti toimiva yritys, joka keskittyy elektroniseen musiikkiin ja siihen liittyvään kulttuuriin. Yrityksen toimialaa on mm. musiikkituotanto ja julkaiseminen, tapahtumatuotanto, keikkamyynti sekä videotuotanto. Youth Control lanseerattiin heinäkuussa 2014.