Uutiset

Ohjelma lisääntyy

Ilmoittautuminen torstaina 21.8. juhlittavan vuoden 2014 Oulun Taiteiden Yön ohjelmistoon jatkuu yhä. Ohjelmistoa otetaan vastaan aina tapahtuman aattoon saakka, painettavaan käsiohjelmaan ehtivät varmuudella kuluvan viikon aikana saapuneet tilaisuudet.

”Uuden Oulun juhlavuoteen verrattuna ilmoittautumisia taiteilijoilta, yhdistyksiltä ja yrityksiltä sekä kulttuurilaitoksilta on tullut ajankohtaan nähden ehkä hieman vähemmän”, taiteellinen johtaja Paavo J. Heinonen toteaa, ”mutta odotamme silti ohjelmiston kasvavan pariinsataan erilliseen ohjelmanumeroon kuten viime vuonnakin.”

”Myös aiempina vuosina suuri osa ohjelmasta on varmistunut vasta aivan deadlinen kynnyksellä”, Heinonen naurahtaa. ”Ja kannustamme kaikkia osallistumaan, vaikka joku ei olisi omaa tekemistään käsiohjelmaan ilmoittanutkaan. Yllätyksellisyys on tärkeä osa Taiteiden Yön ideologiaa.”

Taiteiden Yön ohjelmistossa on jälleen monenlaista kulttuuria kirkkokonserteista popup-näyttelyihin ja lastenelokuvista kapakkarunouteen. Oulun Taiteiden Yö on tänä vuonna mukana Koko Oulu askeltaa -kampanjassa, jota silmällä pitäen käsiohjelmassa on tarjolla askelmäärältään laskettuja kävelykierroksia. Myös Meiju Niskalan Olennaistamo-yhteisötaidetapahtuma jatkuu Taiteiden Yössä myöhään iltaan.

Ohjeet ilmoittautumiseen saa tapahtuman verkkosivulta www.ouluntaiteidenyo.net tai soittamalla numeroon 044-2501605.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Paavo J. Heinonen
Taiteellinen johtaja, Oulun taiteiden yö ry
paavojii@gmail.com
044 250 1605
www.ouluntaiteidenyo.net

Oulun taiteiden yö ry on perustettu vuonna 2007 edistämään Oulun seudun kulttuuritoimijoiden yhteistyötä. Yhdistyksen jäseninä on tällä hetkellä noin 40 kulttuurialalla toimivaa yhdistystä ja yritystä. Yhdistyksen näkyvin toimintamuoto on elokuussa osana Oulun juhlaviikkoja järjestettävä Oulun Taiteiden Yö.


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.