kolme kirjailian kasvokuvaa rinnakkain vasemmalta risto isomäki silmälasipäinen mustapaitainen vakavailmeinen mies
Uutiset

Muusajuhlien ohjelmistopaljastuksia

Sanataidefestivaali Oulun Muusajuhlat tarjoilee 15.–20. elokuuta kymmeniä kirjailijavierailuja ja sanataiteellisia tapahtumia Oulussa ja lähiympäristössä kuuden päivän aikana. Koko ohjelmisto julkaistaan kesäkuun alkupuolella, tässä jo muutamia makupaloja festivaaliohjelmasta.

Yksi festivaalin helmiä on Oulunsalo Soi -festivaalin kanssa yhteistyössä toteutettava Näin unta kesästä kerran -runokonsertti, jossa suomalaisten rakastama näyttelijä Seela Sella lausuu Eino Leinon runoja ja tekstejä. Mukana esityksessä ovat sopraano Pia Freund, sellisti Louna Hosia sekä pianisti-laulaja Taina-Maaria Rautasuo. Liput tapahtumaan ovat myynnissä, varaa siis paikkasi ajoissa! Lisätietoa ja liput linkistä.

Kirjailijavieraiksi saapuvat muun muassa Kari Väänänen, Lola Odusoga ja Risto Isomäki uutuusteoksineen, ja Muusajuhlien iltaklubeja tähdittävät esimerkiksi Litku Klemetti ja Peltokurki.

Muusajuhlilla on järjestetty perinteisesti myös kirjoittajakoulutusta. Tänä vuonna runoratsun selässä laukataan luontoon! Ilmoittautuminen kurssille on jo alkanut, lisää linkistä

Tervetuloa Muusajuhlille innoituksen lähteille elokuussa!


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.