Muusajuhlien avajaiset ilahduttivat välittömällä tunnelmallaan
Oulun Muusajuhlat polkaistiin käyntiin lauantaina rotuaarin lavalla. Tilaisuudessa esitetystä ohjelmasta sai hyvän kuvan Muusajuhlien monipuolisuudesta sekä lämpimästä ja väliittömästä meiningistä. Tilaisuus alkoi Muusajuhlien tuottajan Kari Miettusen esittämällä juhlarunolla, jota säesti Jaana Kröger kanteleella. Runon rokkaava poljenta ja kanteleen melkein metallinen sointi loivat heti avajaisten alkuun mukavan railakkaan tunnelman.
Toisena ohjelmassa oli improvisaatiota, joka veti myös yleisön mukaan. Yleisön edustajat saivat osallistua niin improvisoituun tarinan kerrontaan kuin improrunoiluunkin. Runoraadissa sen sijaan kolme taiteilijaa sai esittää runonsa ja tuomariston tehtäväksi jäi voittajan valinta. Kepeän kisailuun osallistuivat Marjatta Kaasila, Jouko Saksi sekä Miia Paani. Kaasila sai kehuja kauniista murteestaan ja Saksi loppusoinnuista. Paani vei kuitenkin kisan herkällä tulkinnallaan.
Avajaisten musiikkipuolesta vastasivat Iisi-Uuno ystävineen sekä 2-7 Miehen Trio. Iisi-Uunon reggae henkistä räpäytystä säesti kevyt yhtye viulun, kitaran ja beatboxaajan muodossa. Letkeä musiikki sopi hyvin aurinkoiseen lauantai-iltapäivään. 2-7 Miehen Trion räväkämpi punk sen sijaan sai jopa Jalometallista rotuaarille eksyneen hevikansan innostumaan.
Koko avajaisten ajan oli yleisöllä myös mahdollisuus käydä teettämässä runomuotokuvia itsestään. Runomuotokuvassa runoilija katsoo ihmistä ja kirjoittaa paperille sen minkä aistii ja näkee. Runoilijat Sari Maanhalla ja Kaisa Halmkrona saivat tehtailla runoja kynät sauhuten. Maanhallan mukaan runomuotokuvat ovat aina yhtä suosittuja. Runomuotokuvien tekeminen on myös kirjoittajalle antoisaa.
- Kyllähän sitä liikuttuu itsekkin, kun näkee ihmisten reaktiot. Kaikki ei arvaa, että itsestä löytyy se ilmapiiri, minkä runoilija sitten näkee.
Runomuotokuvien tekijöillä on lämmin sanoma. Jokainen on runon arvoinen.
Oulun Muusajuhlien tuottaja Kari Miettunen on avajaisten jälkeen erittäin tyytyväinen. Tilaisuudessa saavutettiin välitön tunnelma, jota Miettunen arvostaa myös muissa Muusajuhlien tapahtumissa.
- Pienissä tapahtumissa haetaan intiimiä ja välitöntä tunnelmaa. Yleisöllä leuhottaminen ei ole Muusajuhlien juttu. Tärkeämpää on elämysten tarjoaminen.
Yli viikon kestävillä festivaaleilla Miettunen odottaa kuitenkin eniten Pelle Miljoonan ja Oulu All Star Big Bandin konserttia.
- Tämä oli mun oma hullu idea. Kiinnostavaa nähdä miten toimii käytännössä. Kyllähän se ainutlaatuista tulee olemaan.