Uutiset

Muusajuhlat tuo elokuussa Ouluun pohjoismaisia huippudekkaristeja

Monitaiteellinen sanataidefestivaali Muusajuhlat on julkaissut kymmenien tapahtumien ohjelmistonsa. Tänä vuonna festivaalilla 14.–19. elokuuta on kotimaisten kirjailijavieraiden lisäksi kansainvälisiä huippunimiä.

Muusajuhlat tuo Ouluun pohjoismaisen dekkarin mestarit Arne Dahlin ja Michael Katz Krefeldin.

Kirjailija, kirjallisuuden tutkija, kriitikko ja toimittaja Arne Dahl (oikealta nimeltään Jan Arnald) kuuluu Ruotsin rikoskirjailijoiden kirkkaimpaan kärkeen. Suositussa rikospoliisin erikoisryhmää kuvaavassa A-ryhmä-trillerisarjassaan Dahl rikkoo perinteisen populaari- ja korkeakulttuurin välisiä raja-aitoja. Suomalaistenkin lukijoiden suosikkeihin kuuluvat trillerit ovat samalla kertaa hauskoja, syvällisiä ja jännittäviä, ja Dahlia on verrattu muun muassa John Le Carréhen, Graham Greeneen ja Raymond Chandleriin. Salanimeä Arnald alkoi käyttää, koska häntä häiritsi kirjamarkkinoiden keskittyminen kirjailijoiden nimiin, eikä itse kirjoihin. Arnaldille on myönnetty muun muassa Deutsche Krimi Preis -palkinto, jonka on ruotsalaisista rikoskirjailijoista saanut aiemmin vain Henning Mankell.

Dahl on oululaisten jututettavana keskiviikkona 15. elokuuta kello 18.15 Oulun kaupunginkirjaston tapahtumatila Laiturissa.

Toinen pohjoismaalainen rikoskirjailija Michael Katz Krefeld esiintyy perjantaina 17.8. kello 18.15 Oulun kaupunginkirjaston tapahtumatila Laiturissa.

 Michael Katz Krefeld on yksi Tanskan suosituimpia rikoskirjailijoita, joka tekee myös tv-käsikirjoituksia. Like Kustannus on julkaissut Krefeldiltä suomeksi viisi rikosjännäriä, joista uusin on tänä vuonna ilmestynyt Sopimus. Se jatkaa Kööpenhaminaan sijoittuvaa rikosromaanisarjaa, jonka päähenkilö on tarkkavaistoinen mutta itsetuhoinen etsivä Thomas Ravnsholdt. Jokainen kirja on oma tarinansa, mutta sarjasta muodostuu myös suurempi, taitavasti koukuttava kokonaisuus. Krefeldin esikoisteos Langenneet ponkaisi Tanskassa suoraan myyntilistojen kärkeen, ja kirjailijan teoksia on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle.

Muita festivaalin vieraita ovat mm. Johanna Sinisalo, Miki Liukkonen, Helena Sinervo, Maarit VerronenJari Järvelä ja Tommi Melender. Viidestoista Oulun Muusajuhlat -sanataidefestivaali sisältää kuuden päivän aikana yli seitsemänkymmentä sanataiteellista tapahtumaa usein poikkitaiteellista otteella. Tilaisuuksissa kuullaan tuttuun tapaan runoesityksiä, kirjailijahaastatteluja ja kirjallisuuskeskusteluja, mutta mukana on myös muun muassa sarjakuvaa, teatteria ja musiikkia eri muodoissaan.

Tapahtumat ovat pääasiassa maksuttomia. Viime vuonna Muusajuhlien tilaisuuksiin osallistui yli 3500 kävijää.

Muusajuhlia koordinoi oululainen kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry.


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.