Uutiset

Muusa-kirjoituskilpailu 2017 on ratkennut

Huutomerkki ry:n järjestämän Muusa-kirjoituskilpailun 2017 voittajat on valittu. Kilpailun voitti turkulainen Marja Mäenpää novellillaan ”Pääsiäispalvelus”. Toiselle sijalle päätuomarina toiminut Atik Ismail asetti jyväskyläläisen Sauli Vilppolan novellin ”Lyhdynkantajien silmien alla”.

Kilpailun voittanut Mäenpää kertoo olevansa pitkän linjan kulttuurin pätkätyöläinen ja toimineensa niin tuottamisen, toimittamisen kuin opettamisenkin parissa. ”Viimeiset kymmenen vuotta olen keskittynyt taas myös kirjoittamiseen, ja pari kertaa sijoittunut Muusa-kilpailuissa aiemminkin. Kustannusliike Robustos julkaisee syyskuussa ensimmäisen novellikokoelmani `Välitilat`.”

Atik Ismail kuvailee päätuomarin pestinsä olleen antoisa. ”Helsingissä syntyneenä ja tällä hetkellä Kuopiossa asuvana rakastuin kieleen, jota novellistit käyttivät. Sisältyihän niihin aimo annos murresanoja!” Ismail on lähihoitaja, valmentaja ja tietokirjailija. Lähihoitajana hän on tottunut työskentelemään vuorovaikutuksessa asiakkaiden ja potilaiden kanssa. Finalistiteksteissä oli hänen mukaansa paljon kohtaamisia ja vuorovaikutusta.

Muusa-kirjoituskilpailun teema ja otsikko Suomen juhlavuonna 2017 oli monia mahdollisuuksia avaava ”Suomi vs. Suomi”. Kilpaan osallistuneiden tekstien kirjo olikin laaja: Pakinaa, esseetä, muistelmaa, fiktiivistä proosaa ja laadukkaita runoja. Mikä tekstilajien runsaudessa voitettiin, hävittiin kilpailun kokonaisosallistujamäärässä: Se jäi historiallisen alhaiseksi, kun mukana oli ainoastaan reilut 40 tekstiä aiempien vuosien vähintään kaksinkertaisen määrän sijasta. Oulun seudun lisäksi eniten kilpailutöitä postitettiin pääkaupunkiseudulta.

Vähäisen osallistujamäärän takia esiraati oli tänä vuonna harvinaisen tiukka ja lähetti päätuomarin luettavaksi ainoastaan neljä kilpailutyötä. Ne olivat nimimerkit Etis, Jäytiäinen, Ruusunnuppu ja Vilho Helka.

Muusa-kilpailuun osallistuneita tekstejä julkaistaan Kulttuurilehti Kaltiossa ja Huutomerkin Hallaus-aikakausikirjassa, jonka seuraavan julkaisun teema ”Suomi 2.0” sivuaa nyt käytyä kirjoituskilpailua. Kilpailuun osallistuneet voivat vapautuneesti tarjota hengentuotteitaan myös Hallaukseen!


Lisää ajankohtaista

chevron-down