Uutiset

Musiikkivideoita palkitaan jälleen Oulun Musiikkivideofestivaaleilla ensi viikolla

Oulun Musiikkivideofestivaalit (OMVF) järjestetään 33. kerran Oulussa 27.–30.8.2026 ja festivaalin taiteellisen johtajan Joel Karppasen kuratoima ohjelmisto tarjoaa musiikkivideoita, elokuvia, live-esityksiä ja näyttelyitä kulttuurista kiinnostuneelle yleisölle, sekä verkostoitumismahdollisuuksia alan ammattilaisille. Festivaalin tämänvuotinen teema Hauntopolis näkyy läpi ohjelmiston, jossa klubit, erikoisnäytökset ja elokuvat kutovat yhteen kaupunkiympäristöjen kulttuurisia kerrostumia, katoavia paikkoja ja niitä jälkiä, joita ihmiset jättävät ympärilleen.

Festivaaleilla on järjestetty kotimainen musiikkivideokilpailu jo vuodesta 1994. Tänä vuonna osana Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta kilpailu laajenee ensimmäistä kertaa sisältämään myös eurooppalaisen musiikkivideokilpailun. Kilpailuihin saapui yhteensä 413 videota. Suomea edustaa Kultapumpelilla 2024 palkitun Ida-Maria Olvan uusin video Keijut ja perhoset (kuvassa). Suomen ja Euroopan parhaat musiikkivideot palkitaan lauantaina 29.8.2026 RioLivessä järjestettävässä palkintojenjakogaala Pumpeligaalassa. Mysteerin verhoama gaala sisältää ainutkertaisia audiovisuaalisista yllätyksistä, kun kansainväliset ja kotimaiset esiintyjät kuljettavat yleisön 1930-luvun Euroopasta islantilaisiin äänimaisemiin ja tansanialaisille tanssilattioille. Voit ostaa liput gaalaan täältä.

Vuoden 2026 avajaisnäytöksenä nähdään Simon Fisher Turnerin ja Niko Hallikaisen live-esitys Derek Jarmanin kokeellisen elokuvan merkkiteoksesta Blue (1993). Paikallista underground-historiaa valaisee puolestaan Bad Vugum -levy-yhtiön videoita yhteen kokoava näytös ja Anna Erikssonin mestariluokka tarjoaa syväluotauksen Erikssonin työprosessiin, taiteilijan itsensä valaisemana. Kansainvälisiin festivaalivieraisiin kuuluu Guggenheim-fellowshipillä palkittu amerikkalainen ohjaaja Ben Russell, jonka elokuvat ovat festivaalilla vahvasti esillä.

Ohjelmiston kohokohtiin kuuluu myös City Symphony 2.0 -näytös, joka tarkastelee kaupungin rytmiä, muistia ja muuntumista elokuvan, äänen ja live-performanssin kautta. Näytöksessä nähdään kansainvälisiä klassikkoteoksia sekä maailmanensi-iltansa saava Helmi Kajasteen, Käärmeniemen ja Mika TaanilanRadiaali näkemys, joka yhdistää spoken wordia, 16 mm filmiä ja expanded cinema -esitystaidetta. Myös useassa muussa festivaalinäytöksessä nähdään videoita filminauhoilta pyöritettynä.

Osana festivaalia järjestetään myös Valvegalleriassa sijaitseva nykytaidenäyttely ja festivaalin jokailtaiset jatkoklubit kotimaisine ja kansainvälisine esiintyjineen.

Koko festivaaliohjelma ja kilpailujen ehdokkaat ovat nähtävissä Oulun Musiikkivideofestivaalien nettisivuilla osoitteessa omvf.net ja liput ovat myynnissä Kulttuuritalo Valveen lipunmyyntipisteessä sekä Ticketmasterissa.


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.