Mr. Lordi kohtaa Harmony Korinen – OMVF:n ohjelmisto julki
Oulun Musiikkivideofestivaaleilla on ilo saada vieraaksi todellinen ikoni, Lordi-yhtyeen Mr. Lordi. Hiljattain uuden albumin julkaissut ja parhaillaan Euroopan festarilavoja tahkoava yhtye on barokkisiin mittoihin yltyvä multimediaalinen kauhu-universumi, keulakuvansa luoma kokonaisvaltainen pop-taideteos. Musiikin lisäksi Mr. Lordi maalaa omin käsin yhtyeensä levynkannet ja valmistaa esiintymisasut ja lavasteet. Musiikkivideoita Mr. Lordi on vuosikymmenten aikana ohjannut ja maskeerannut niin omalle bändilleen kuin muillekin artisteille. Carte blanche -näytöksessä monsterimies esittelee suosikkivideoitaan ja omaa tuotantoaan.
Shokkirockista siirrytään shokkielokuvaan, kun OMVF tuo Suomen ensi-iltaan yhdysvaltalaisprovokaattori Harmony Korinen uutuuden Baby Invasion (2024). Elokuva on ”suora lähetys” ultrarealistisesta ensimmäisen persoonan ammuntapelistä, jossa seurataan joukkoa vauva-avatareihin naamioituneita palkkasotureita. Legendaarisen brittimuusikko Burialin säveltämä alkuperäismusiikki kantaa katsojaa läpi hypertodellisuuden, joka yhdistää näyteltyjä kohtauksia, tekoälyanimaatiota ja pelimoottoreilla renderöityä grafiikkaa. Teokseen voi suhtautua nihilistisenä meeminä tai 80-minuuttisena Burialin musiikkivideona.
Elektroninen äänimaailma jatkuu kinokonsertissa, kun minimalistisesta, glitch-sävytteisestä soundistaan tunnettu norjalainen The Gloria astuu Valvesaliin säestämään kokoelman mykkäfilmejä. Walter Ruttmannin ikonisessa Opus-tetralogiassa (1921–24) elokuva vapautuu esittävästä kuvasta ja muuttuu värin, liikkeen ja rytmin orgaaniseksi virtaukseksi. Robert Floreyn ja Slavko Vorkapichin The Life and Death of 9413, A Hollywood Extra (1927) on kengännauhabudjetilla kuvattu aikansa suosituin amerikkalainen avantgarde-elokuva, saksalaista ekspressionismia tihkuva hirtehinen satiiri unelmatehtaan varjoista.
Hollywoodin nurjan puolen sai tuta myös Francis Ford Coppola, jonka Zoetrope-yhtiö ajautui konkurssin partaalle, kun intohimoprojekti One from the Heart (1982) floppasi lippuluukuilla. Keinotekoisuuden esteettisessä riemuvoitossa kasinoiden ja yökerhojen neonvalot loistavat luonnottoman kirjavina Las Vegasin yössä. OMVF esittää romanttisen kulttimusikaalin viime vuonna valmistuneen, uudelleen leikatun ja restauroidun Reprise-version.
Erikoisnäytöksissä David Lynchiä, Idols-nostalgiaa ja uusia kotimaisia huippuvideoita
Hypertodellisuuden teemat peleistä tositelevisioon syventyvät myös erikoisnäytöksissä. Suomen suuriman tietokonefestivaalin Assemblyn näytös kerää yhteen demoscenen parhaimpia videoita ja Tähtipölyä… Sing along! -näytöksessä palataan Suomen Idolsin ensimmäiselle tuotantokaudelle. Tammikuussa edesmennyttä David Lynchiä muistellaan esittämällä kattaus hänen ikonisimpia mainos- ja musiikkivideoitaan. Festivaalin vakiovieraat Roos Hekkens ja Veli Kauppinen ovat hekin kuratoineet omat näytöksensä, joissa käsitellään esimerkiksi patriarkaatin simulaatioita.
Erityisen kiehtova näytös on Next Wave, jossa esitellään alkuvuodesta käynnistyneen OMVF Next -mestarikurssin tuloksia. Hankkeen tavoitteena on ollut tukea uuden sukupolven lupaavien tekijöiden ammatillista kehitystä. Kuluneen puolen vuoden aikana nuoret ohjaajat ovat työstäneet uusia teoksiaan elokuvantekijä Mika Taanilan ja ohjaaja Marcus Söderlundin mentoroitavina. Kotimaisten uutuuksien ohella näytöksessä nähdään muun muassa Yung Leanille ja The XX:lle musiikkivideoita ohjanneen Söderlundin miniretrospektiivi.
Mika Taanilan omaperäiseen maailmaan pääsee tutustumaan In The World Of Tomorrow -näytöksessä, joka asettaa dialogiin Taanilan ja futurologi Erkki Kurenniemen (1941–2017) filmejä. Muita aiemmin julkaistuja näytöksiä ovat muun muassa visuaalisen musiikin mestariteosten Synaesthetic Dreams, Billy Roiszin ja Ilpo Väisäsen Lunar Dust, Kalevi Suopursun retrospektiivi sekä ainutkertainen dokumenttelokuva Brian Enosta.
Jatkoklubeilla kuullaan deejiitä ja livemusiikkia, livevisuaalien kera
Festivaalin klubeilla tarjoillaan lisää audiovisuaalisia elämyksiä. Kotimainen stoner-rock ryhmittymä MÖYHY-VEIKOT esiintyy torstaina VJ Jani Pitkäsen livevisuaalien siivittämänä. Perjantaina 2000-luvun alun kulttiartisti Tero esittää Commodore 64:llä tehtailemaansa elektroa, jonka jälkeen festivaaliyleisö voi toivoa suosikkivideoitaan OMVF-musavideojukeboxista. Lauantain klubiohjelma vahvistuu Berghainissa tasaiseen tahtiin esiintyvän Portable audiovisuaalisen house-setin lisäksi Malssonin dub-juonteisella vinyylisoundilla, sekä Helsingissä kovassa nosteessa olevan Ojelman rytmikkäällä ja hypnoottisella DJ-setillä. Illan immersiiviset visuaalit loihtii bergeniläinen Ola Lyysgard.
Kotimaisen ja pohjoismaisen kilpailun näytösjako, ammattilaisohjelmisto, Valvegallerian näyttelyn taiteilijat sekä aikataulukartta julkaistaan 10.7. 32. Oulun Musiikkivideofestivaaleja vietetään 21.–24. elokuuta osana Oulun juhlaviikkoja. Festivaalin koko ohjelmisto nähtävissä täältä.