Lub-dub-tanssiteos sai syntynsä runosta
Oulun Suistotaidepäivillä on tarjolla tanssitaidetta, kun Delta Lifen Taiteilija syntyy suistoon -projektin taiteilijana tunnettu Ida Remsu esittää tanssiteoksensa Lub-dub. Remsu järjestää myös esitykseen pohjautuvan soveltavan tanssin työpajan.
Lub-dub-tanssiesityksen inspiraatio sai alkunsa lentokoneessa matkalla Torontoon. Remsu kuunteli kappaletta, joka inspiroi hänet kirjoittamaan runon. Runon pohjalta syntyi kysymys, josta tanssiteos alkoi vähitellen muodostua.
“Takana on ollut pitkä prosessi. Liike tuli osaksi teosta vasta tämän vuoden alusta eli lähemmäs kaksi vuotta sen aloittamisen jälkeen”, Remsu kertoo.
Osaksi tanssiteosta liittyi myös lyömäsoittaja I-han Fu. Remsun mukaan teoksesta muodostui tietynlainen vuoropuhelu musiikin ja liikkeen tuottamisen välillä.
“Tutkimme, miten lyömäsoittimet toimivat liikkeen kanssa ja onko sillä oikeastaan mitään merkitystä, miten hyvin ne menevät yhteen.”
Yhteinen sävel taiteilijoiden välillä löytyi, ja teos on jo onnistuneesti esitetty Tyrnävän Taiteiden yössä. Oulussa kymmenen minuutin kestoiset tanssiesitykset ovat koettavissa Varikko Panimolla perjantaina 21. elokuuta kello 20 ja lauantaina 22. elokuuta kello 13.
Tanssin ilo kuuluu kaikille
Perjantaina 21. elokuuta Remsu järjestää Lub-dub-tanssiteokseen kytkeytyvän työpajan, joka on suunnattu liikuntarajoitteisille sekä erityistä tukea tarvitseville henkilöille ja ikäihmisille. Työpaja on osa Saavuta – Yleisöt yhdenvertaisesti mukaan kulttuuritapahtumiin -hanketta.
“Kun suunnittelin tanssiteokseni liikkeitä, yritin ottaa huomioon, että ne olisivat mahdollisimman saavutettavia niin kestoltaan kuin sisällöltäänkin”, Remsu kertoo.
Remsun mukaan työpajan päätavoitteena on ajatus siitä, että tanssin ilo kuuluu kaikille – ei vain tietynlaisille kehoille ja mielille. Työpajan kaikkiin vaiheisiin voi osallistua niin seisten kuin istumallakin, eikä se vaadi aiempaa tanssikokemusta.
Työpaja alkaa orientoitumisesta, jossa luodaan turvallisuuden tunnetta tutustumalla muihin osallistujiin. Tutustumisesta siirrytään hiljalleen kohti erilaisia harjoitteita ja luovaa ilmaisua kehoja herättelevien rytmisten elementtien myötä.
“Työpajassa pyritään luomaan jonkinlaisia aistituntemuksia kehoon avaamalla mieltä ja kehoa liikkeen tuottamiseen. Lopussa reflektoidaan yhdessä työpajasta syntyneitä ajatuksia.”
Työpaja toteutetaan Raatin liikuntasalissa 21. elokuuta kello 10–12. Tila on esteetön ja maksimiosallistujamäärä on 15. Työpajaan voi ilmoittautua tämän lomakkeen kautta 20.8. klo 16 mennessä.

