Uutiset

Kotimaiseen kisaan kaksi uutta Pumpelipalkintoa

Oulun Musiikkivideofestivaalien kotimainen kilpailu kasvaa kahdella uudella Pumpelipalkinnolla. Kategoriapalkinnoilla festivaali haluaa osoittaa arvostusta musiikkivideoiden taiteelliselle työryhmälle.

Kuvaajat ja jälkityön tekijät saavat kukin oman tunnustuksensa. Paras kuvaus palkitaan Linssipumpelilla ja ansiokkain jälkityö Postpumpelilla. Musiikkivideofestivaalien taiteellinen johtaja Otto Kylmälä intoilee uudistuksesta:

”Viime vuoden kilpailu osoitti jälleen, että suomalaisten musiikkivideoiden tekninen taso on huippuluokkaa. Niissä näkyy budjetista tai tekotavasta riippumatta ammattimainen kädenjälki. Musiikkivideot ovat ennen kaikkea ryhmätyön tulosta. Siksi eri työvaiheiden ammattilaisten nostaminen ohjaajien rinnalle on perusteltua. Olen innoissani, että Oulun Musiikkivideofestivaalit voi uusien kategoriapalkintojen myötä vaalia kotimaisten tekijöiden kunnioitusta entistä laaja-alaisemmin.”

Oulun Musiikkivideofestivaalit ry:n hallinnoimaan kilpailuun saavat osallistua suomalaisten tekijöiden suomalaisille artisteille ja yhtyeille ohjaamat musiikkivideot. Festivaalin kivijalkana toimiva kilpailu on nyt auki ilmoittautumisille 22. kerran, ja siihen voivat osallistua videot, joita ei ole aiemmin esitetty festivaalilla.

Kilpailuun saapuneet musiikkivideot jaetaan esiraadituksen perusteella kilpailu- ja katselmusnäytöksiin, jotka esitetään festivaalin aikana 26.–30. elokuuta Kulttuuritalo Valveella ja Snooker Timessa.

Voittajat kukitetaan festivaalin palkintojuhlassa Pumpeligaalassa lauantaina 29. elokuuta. Pumpelipalkintojen saajat valitsee riippumaton tuomaristo.

Kilpasarjan videoiden ohjaajat kisaavat pääpalkinnosta Kultapumpelista ja 2500 euron rahapalkinnosta. Nuori lupaava ohjaaja palkitaan Teinipumpelilla, jonka voittajalle Canon lahjoittaa tavarapalkinnon ja Cumulus majoituksen vuoden 2016 festivaalille. Lisäksi tuomaristo palkitsee neljä ansioitunutta ohjaajaa kunniamaininnoin.

Pumpelipalkintojen voittajat vastaanottavat uniikit palkinnot, jotka tänä vuonna ovat oululaisen KIKS-tuotemerkin takana olevan Katja Iljanan käsialaa. Kaikki kilpailuun lähetetyt videot osallistuvat lisäksi yleisöpalkinnon eli Kansanpumpelin jahtiin. Toast Post palkitsee äänestyksen voittajan värimäärittelyajalla.

Musiikkivideoiden viimeinen jättöpäivä on maanantai 8. kesäkuuta. Kisan ilmoittautuminen ja lisätiedot: omvf.net.

Oulun Musiikkivideofestivaaleja vietetään 26.–30. elokuuta osana Oulun juhlaviikkoja. Tapahtuman ohjelmisto julkaistaan juhannuksen tienoilla.


Lisää ajankohtaista

chevron-down