Uutiset

Koko ohjelmisto julki

Oulun Musiikkivideofestivaalien ohjelmisto on nyt kokonaisuudessaan julkaistu. Valkokankaalle heijastetaan pääsymaksuttomissa näytöksissä lähes 400 uutta kotimaista videota 27.-31. elokuuta. Lisäksi ohjelmistossa on laaja kattaus elokuvia dokumenteista lyhytelokuviin, kuratoituja musiikkivideonäytöksiä, musiikkivideoteemaisia keskusteluja ja liveklubeja. Tapahtuma tuo audiovisuaalisen taiteen osaksi Oulun juhlaviikkoja.

Festivaalin vieraaksi saapuu palkittu musiikkivideo- ja mainosohjaaja Pete Veijalainen, joka esittelee töitään retrospektiivinäytöksessä. Lisäksi lempivideoitaan esittelemään on kutsuttu Oulusta maailmalle ponnistava The Scenes -yhtye sekä tänäkin vuonna sunnuntaitunnelmiin johdatteleva musiikkitoimittaja Veli Kauppinen.

Elokuvaohjelmiston kohokohtana nähdään ja kuullaan ABBA The Movie, joka raikaa festivaalin ensimmäisenä yhteislaulunäytöksenä perjantai-illassa. Samalla näytös juhlistaa yhtyeen 40 vuoden takaista euroviisuvoittoa.

Elokuvaohjelmistoa täydentävät mm. Suomirock vesillä -teeman alla esitettävät Saimaa-ilmiö ja tuoreempi Full Steam Ahead -dokumentti. Metallimusiikkia valkokankaalle tuovat Lamb of God -yhtyeen laulajan oikeudenkäynnistä kertova dokumenttielokuva As the Palaces Burn ja islantilainen fiktio, nuoren naisen kasvutarina Metalhead.

Lisäksi ohjelmistossa juhlistetaan suomalaisen animaation 100-vuotis synttäreitä ja AV-arkin 25-vuotisjuhlaa. Animaatioteemaa täydennetään uusien ulkomaisten animaatiovideoiden näytöksellä. Ole soittavinasi ja näytä hyvältä -näytös puolestaan esittelee musiikkilehti Soundin valikoimat parhaat soittovideot. Future Shorts -lyhytelokuvaverkoston kokoama WTF – Welcome to Finland esittelee kiinnostavimmat kotimaiset lyhytelokuvat.

Kulttuuritalo Valveen aulatilan elävöittää neljä keskustelutilaisuutta, jotka käsittelevät musiikkivideoita laaja-alaisesti ja asiantuntevasti, mutta ennen kaikkea rennolla asenteella.

Festivaalin liveohjelmiston aloittaa keskiviikkona 27.elokuuta Rubik-yhtyeestä tunnetun Artturi Tairan uusi kokoonpano Shivan Dragn. Ennen Oulun esiintymistään uusi keikkakokoonpano on ehtinyt esitellä elektronisesti sykkivää melodista sointiaan vain muutaman kerran. Torstaina vauhtia festivaaliviikkoon antaa The Syrians. Perjantaina 45 Specialin ja Never Grow Oldin valtaa Oulu Showcase, joka esittelee uusia, jo kansainvälistä kiinnostusta herättäneitä bändejä. Lauantaina Full Steam Ahead -klubin lavalle astelee Reino Nordin.

Kansanpumpeli-äänestys auki

Yleisö voi jälleen äänestää suosikkiaan kotimaisten musiikkivideoiden joukosta. Oman lempivideonsa valitseminen vaatii huolellista harkintaa, sillä kotimaisessa kisassa on mukana tänä vuonna 383 videota. Kaikki kilpailuun ilmoitetut teokset kamppailevat yleisöpalkinnosta, eli kilpailu- ja katselmussarjojen videot ovat Kansanpumpeli-taistossa samalla viivalla.

Yleisö voi valita suosikkinsa festivaalin verkkosivuilla. Äänestysaikaa on lauantaihin 30. elokuuta klo 14 asti. Äänestyksen yhteydessä kaikista videoista on katsottavissa lyhyet näytteet muistin virkistämiseksi. Äänestäjille lahjoitetaan musiikkilehti Soundin 17.9. ilmestyvä numero.

Kotimaisen musiikkivideokilpailun voittajat julkistetaan festivaalin huipentavassa Pumpeligaalassa Teatteri Riossa 30. elokuuta. Arvaamattomasta luonteestaan tunnettu gaala tarjoaa äkkiväärää viihdettä, mutta illan lopullinen kulku paljastuu vasta paikan päällä.

Palkittavat videot Kansanpumpelia lukuun ottamatta valitsee riippumaton tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimii palkittu mainos- ja musiikkivideo-ohjaaja Misko Iho. Mikkoja raadissa edustavat AV-arkin levityskoordinaattori ja musiikkivideo-ohjaaja Mikko Mällinen sekä Soundin päätoimittaja Mikko Meriläinen. Tuomaristo valitsee kilpasarjan videoista Kulta- ja Teinipumpelien voittajat ja palkitsee kuusi ansioitunutta ohjaajaa kunniamaininnalla.

Kultapumpelin voittaja palkitaan 2500 euron rahapalkinnolla. Canon lahjoittaa Teinipumpelin voittajalle EOS 70D -kameran ja Toast Post palkitsee Kansanpumpeli-voittajan värimäärittelyajalla.

Ohjelmisto aikatauluineen sekä Kansanpumpeli-äänestys osoitteessa www.omvf.net.

Musiikkivideoita esitetään Kulttuuritalo Valveella ja Snooker Timessä. Kotimaisen musiikkivideokilpailun näytökset ovat pääsymaksuttomia. Musiikkivideonäytösten liput 3-4 € ja elokuvanäytökset 4-8 €. Pumpeligaalan liput 10 € (Kulttuuritalo Valveen lippumyymälä, Hallituskatu 7). Festivaalin lipunmyynti käynnistyy 13. elokuuta. Klubien sisäänpääsy 0-10 €, liput myydään ovelta.


Lisää ajankohtaista

chevron-down