|
Uutiset

Kinokonserteissa kotimaisia mykkäelokuvia elävän musiikin säestyksellä

Oulun juhlaviikoilla päästään tänä vuonna näkemään kotimaisia mykkäelokuvia elävän musiikin säestyksellä, kun festivaali järjestää kinokonserttiviikonlopun 19.–20. elokuuta Valvesalissa ja Kiimingin Sykesalissa.

Valvesalissa luvassa on kauhuelementtejä sisältävä Teuvo Puron ohjaama mykkädraama Meren kasvojen edessä perjantaina 19.8. kello 19. Aavemaisilla unijaksoilla ja pahaenteisillä tunnelmilla höystetty saaristolaismysteeri oli julkaisuvuonnaan 1926 Suomen katsotuin elokuva.

Elokuvan musiikin sävellyksestä ja livesäestyksestä vastaa oululainen musiikintekijä ja äänitaiteilija Joona Hiltunen, jonka työskentelyä äänen parissa kuvaavat elektronisuus, utuisuus ja samplemusiikki. Meren kasvojen edessä -elokuvaan Hiltunen tarjoili musiikin ensimmäistä kertaa IIK!!-kauhuelokuvafestivaalilla Iissä 2020. Elokuvassa häntä inspiroivat piinaava tietämättömyys, aggressiivisuus sekä henkilöiden väliset kemiat.

Lauantaina 20.8. klo 18 Kiimingin Sykesalissa päästään toisenlaisiin tunnelmiin, kun valkokankaalla nähdään Aleksis Kiven näytelmään perustuva Erkki Karun ohjaama mykkäkomedia Nummisuutarit (1923). Yksinkertainen kyläsuutarinpoika Esko lähtee puhemiehensä kanssa kosimaan Kreetaa, mutta saapuu taloon kesken Kreetan häiden. Esko palaa kotiin nöyryytettynä ja lujasti päättäneenä: "En koskaan nai!"

Epäonnisen kosioretken kansanmusiikkimaailman loihtii Tallari-duo Katri Haukilahti, viulu, ja Sampo Korva, harmooni. Kaustisella perustetun Tallarin tehtävänä on tuoda suomalaista perinnemusiikkia tunnetuksi, ja entisajan pelimannien tapaan yhtye esiintyykin missä vain musiikille on tarvetta. Nelihenkisen peruskokoonpanonsa lisäksi Tallaria kuulee usein yhteistyöprojekteissa vierailevien muusikoiden kanssa ja toisinaan myös supistetulla koonpanolla, kuten nyt duona Oulun juhlaviikkojen kinokonsertissa.

Yhteistyössä: Oulun Energia, Oulun kaupungin kulttuuripalvelut, Salon Virho sekä IIK!!-kauhuelokuvafestivaali
Konsertteja tukee Musiikin edistämissäätiö.

Liput
15 € perus, 12 € eläkeläiset, 9 € työttömät, opiskelijat, lapset, varus- ja siviilipalvelushenkilöt
Esityksiin käy Kaikukortti.

Ticketmasterin myyntipisteissä ja verkkokaupassa hintaan lisätään käsittelykulu ja tilausmaksu. Kulttuuritalo Valveen lippumyymälästä liput ilman kuluja. Lippuja voi ostaa myös ovelta tuntia ennen näytöstä. Liput verkkokaupasta tästä linkistä.


Lisää ajankohtaista

chevron-down