Syntymän jälkeen -näyttelyn avajaiset

3.8.2024

Muusajuhlien tunnelmaan pääsee jo elämysten elokuun alussa 3.8., kun Limingan taidekoululla vietetään Heidi Haatajan Syntymän jälkeen -taidenäyttelyn avajaisia. Muusajuhlien festivaalikävijätkin ehtivät mainiosti nauttimaan Haatajan taiteesta, sillä näyttely on auki 17.8. saakka.

Heidi Haataja on liminkalainen kulttuuriaktiivi, joka on ollut mukana monessa paikallisessa kulttuuriyhdistyksessä. Hän on julkaissut kaksi runokirjaa: Syntymä (Bod 2010) ja Ikirouta sulaa (Kustannus Mäntypuro 2018). Syntymä voitti Möllärimestari-omakustannekilpailuissa runokokoelmasarjan 1. sijan vuonna 2012.

Heidi on ollut tuttu näky erilaisissa tapahtumissa kirjoittamassa runomuotokuvia halukkaista. Runomuotokuvia on syntynyt vuosien aikana satoja. Ehkä sinäkin olet nähty Heidin tekemän runon kautta?

"Mietin pitkään, miten juhlistan sitä, kun täytän elokuussa 50 vuotta. Halusin keksiä jotain uutta sekä nähdä ystäviäni ja koko verkostoani. Limingan taidekoulu on minulle rakas paikka, joten on ihanaa, että voin järjestää syntymäpäivänäyttelyni siellä. Kaikki ovat tervetulleita avajaisiin", Heidi kertoo.

Näyttelyssä on esillä Heidin runoutta, akvarelleja, keramiikkaa, sanataidetta sekä valokuvia ja kertomuksia vuodesta 2010 lähtien.

Avajaiset ovat lauantaina 3.8. klo 12–16 Limingan taidekoulun päärakennuksessa. Tarjolla on kahvia ja kakkua sekä yllätysohjelmaa. Näyttely on avoinna 5.8.2024 alkaen arkisin klo 12–15 ja lauantaisin klo 10–15.

Heidi on itse paikalla 10.8.2024 klo 10–15 Suur-Limingan Markkinoiden aikaan, jolloin Limingan taidekoulu järjestää avoimet ovet ja koulun opettajien oman taidenäyttelyn päärakennuksen ruokalassa.

Syntymän jälkeen -näyttelyn viimeinen aukiolopäivä on lauantaina 17.8.2024 klo 10–15, jolloin pääsee myös jututtamaan päivänsankaria.

Näyttelytila on esteetön, rakennuksessa inva-wc.

Yhteydenotot liittyen Syntymän jälkeen -näyttelyyn:
Heidi Haataja
050 307 6371
heidikatriina@gmail.com


Missä ja milloin?

Tapahtuman aika

3.8. klo 12.00
 - 16.00

Tapahtuman sijainti

Arvolankuja 1, Liminka.

Kohderyhmä

Kaikki ikäryhmät

Esteettömyys

Esteetön pääsy
Esteetön WC

Liput

Maksuton

Sijainti kartalla

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.