Outo ottelu II
Norman McLaren: Pas De Deux (1968, 13 min)
Saara Ekström: Amplifier (2017, 17 min)
Gerco de Rujiter: Playground (2014, 3 min)
Ivan Ladislav Galeta: Water Pulu (1987-88, 10 min)
Jørgen Leth: Chinese Ping Pong (1972, 14 min),
Mika Taanila: Pelin viivyttäminen (2017, 5 min)
Takashi Ito: Spacy (1981, 9 min)
Urheilua ja elokuvaa yhdistävät perustavanlaatuiset materiaaliset komponentit: aika, tila ja liike (ja tietysti myös julkisiin tukiin perustuvat rahoitusmekanismit – R.I.P. Veikkauksen varat!). Kokeellisten, lyhyiden urheilukuvien näytöksessä keskeiseen rooliin nousee lisäksi musiikki.
Kanadassa työskennelleen skotlantilaisen animaattoripioneerin Norman McLarenin Pas De Deux (1968) on yksi kaikkien aikojen hienoimpia tanssielokuvia. Kauttaaltaan mustassa studiossa jyrkässä siluettivalaistuksessa kuvatussa huilumusiikin säestämässä teoksessa ballerinojen kaksintanssia toistetaan optisella printterillä hypnotisoivin seurauksin. Liike jatkuu Saara Ekströmin Amplifierissa (2014), jossa tyhjä Helsingin Olympiastadion, yksi kauneimmista urheilupyhätöistä maan päällä, toimii näyttämönä tanssille ajan halki. Hollantilaisen Gerco de Rujiterin Playground (2014) on puolestaan satelliittikuvista koostettu abstraktin ja esittävän rajalla kulkeva montaasi amerikkalaisen jalkapallon stadioneista. Kroatialaisen Ivan Ladislav Galetan hauskassa vesipooloelokuvassa Water Pulu (1987-88) stadion on puolestaan se, joka tanssii: vain pallo pysyy paikallaan.
Näytöksen “perinteisin” mutta leikkaustekniikoiltaan itsensä kokeelliseksi paljastava elokuva on tanskalaisen Jørgen Lethin Chinese Ping Pong (1972), jonka improvisoidun pianomusiikin soittaa ohjaaja itse. Myös taiteilija Mika Taanila sävelsi oman elektronisen musiikin kolmiulotteiseen jääkiekko-elokuvaansa Pelin viivyttäminen (2017), jossa Suomen Leijonat kohtaa Wembleyn Leijonat Hesperian puistossa tammikuussa 1954. Taanila ei kuitenkaan esitä ottelua ja arkistomateriaalia sellaisenaan, vaan muuttaa sen toistilaiseksi “väärinkäyttämällä” anaglyfistä 3D:ta. Vilkkuvia kuvia nähdään myös näytöksen päättävässä Spacyssa (1981), joka on J-horrorin kummisetänä pidetyn Takashi Iton komeimpia saavutuksia. Sadoista still-kuvista koostettu elokuva on pään lopullisesti pyörälle laittava totaalinen ajan ja tilan haltuunotto, jonka jälkeen koulujen jumppasalit saattavat näyttäytyä uudessa, oudossa valossa.
Joel Karppanen
