OASBB 20 vuotta feat. China Moses

31.7.2025

Oulu All Star Big Band viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuottaan, ja merkkivuotta juhlistetaan näyttävästi Elojazzeilla OASBB:n juhlaklubilla tunnelmallisessa RioLivessä.

Solistina nähdään kansainvälisesti arvostettu jazz-ja soullaulaja China Moses, jonka karisma ja sielukas tulkinta lumoavat yleisön kerta toisensa jälkeen. Moses on vienyt vokaalijazzin uudelle aikakaudelle ja luonut täysin omat standardinsa. Los Angelesissa syntynyt ja Pariisissa kasvanut laulaja on perinyt valovoimansa äidiltään laulajalegenda Dee Dee Bridgewaterilta. Ensimmäisen singlensä Moses julkaisi jo 16-vuotiaana. Moses on tehnyt urallaan kunniaa häntä inspiroineille suurille blues- ja jazzlaulajattarille kuten Dinah Washingtonille, Nina Simonelle ja Etta Jamesille. Hänen R&B-juurensa pystyy kuulemaan hänen tavassaan välittää tunteita sanoitusten kautta ja tuoda syvyyttä jokaiseen nuottiin.

Konsertin kapellimestarina toimii Oulu All Star Big Bandin taiteellinen johtaja, trumpetisti Jukka Eskola – suomalaisen jazzin ehdoton huippunimi. Eskola tunnetaan lukuisista omista yhtyeistään, hän on myös vaikuttanut mm. The Five Corners Quintetissa ja Ricky-Tick Big Bandissa, soittanut yli 200 albumilla ja palkittu mm. Yrjö-palkinnolla sekä Pori Jazzin Vuoden taiteilijana.

Jukka Eskola, kapellimestari
China Moses, laulu
Oulu All Star Big Band


Missä ja milloin?

Tapahtuman aika

31.7. klo 20.15
 - 

Tapahtuman sijainti

RioLive, Hallituskatu 11, Oulu

Kohderyhmä

K18

Liput

37

Sijainti kartalla

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.