Muusat Valveella
KLO 17 ANU KOLMONEN: TAAPELITAIVAS
Taapelitaivas-romaanissa (Aviador 2024) kirjailijan käsittelyssä ovat sodanjälkeisen Kemin sahayhteisön ihmiset. Teos valottaa, miten pohjoisen meren rannalla ihmisessä tärkeintä ovat suora katse ja selkä. Se, ettei istu tuleen toisen perseellä. Tekee työnsä, kantaa osansa ja rakentaa elämälleen katon sekä seinät. Jos kattoon, kenkiin tai sieluun tulee reikä, ihminen tilkitsee sen saatavilla olevilla aineksilla. Anu Kolmosen teos kuvaa elämää, jossa ei ole joutavuuksille sijaa. Pelkäämiseen on aikaa vain niillä, joilla on kaikkea liikaa. Taapelitaivas on ihmisen työn ylistys. Samalla teos sanoittaa sanomatonta. Rakkaudesta ei puhuta. Pilvet maalataan vesiväreillä. Leivän Isä pitää väestään huolen. Haastattelijana Tuomo Pirttimaa.
Anu Kolmonen on pohjoisen veden rannalle syntynyt ja juurtunut kasvatuspsykologi sekä kuvataiteilija, jolle Peräpohjola on omintakeinen kielen ja mielen tila. Kolmosen teoksissa pääosissa ovat yhteiskunnan syrjäyttämät ja nyrjäyttämät, joihin hän kertoo kuuluvansa itsekin: ”Mie pyrin kirijottamala löytämmään ymmärrystä meile, joitten elämäsä on käyny paska mäihä.” Hänen esikoisromaaninsa Partisaanivalssi (Aviador) ilmestyi vuonna 2022.
KLO 17.30 TUOMO PIRTTIMAA: KAKSI KÄRPÄSTÄ
Tien loppu on tämä kylä. Kesän alku on kaiken loppu. Poika rakastaa naista. Nainen pelkää ettei riitä. Pojan isä kertoo tarinoita mutta unohtaa kertoa sen tärkeimmän. Itä-Lappi, jokivarren kylä. Isä vie 17-vuotiaan pojan kesäksi kotitilalle urakoimaan taimikon harvennusta. Naapurissa Neela on palannut autiona olleeseen kotiin. Poika ei ole koskaan rakastanut ketään muuta. Kaksi kärpästä (Johnny Kniga 2024) kertoo riittämättömyyden tunteesta, oikeudenmukaisuuden omavaraistaloudesta, väärin ymmärtämisestä ja pimeydestä, jota vastaan ei voi taistella. Tuomo Pirttimaan kolmas romaani on lakonisella huumorilla silattu tummasävyinen kertomus pienistä ihmisistä suuren joen yläjuoksulla. Se polveilee ja harhauttaa, mutta joka umpikujassa on lähempänä vastausta kysymykseen ”Miksi?” Haastattelijana Anu Kolmonen.
Tuomo Pirttimaa on Kuusamossa asuva kirjailija ja vapaa toimittaja, joka tunnetaan niukkasanaisesta, vahvatunnelmaisesta ja psykologisesti tarkkanäköisestä kerronnastaan. Hän kuvaa lämmöllä ja myötätunnolla rajaseutuja ja niiden kulmikkaita ja rikkinäisiä ihmisiä. Ihmisiä, jotka usein eivät tule nähdyksi. Pirttimaan aiemmat romaanit, teoskokonaisuuden muodostavat itsenäiset rikosdraamat Hete (2021) ja Tirri (2022) ovat saaneet ylistävän vastaanoton niin kriitikoilta kuin lukijoiltakin.
KLO 18 MARJA-RIITTA VAINIKKALA: EN RAKASTU ENNEN KESÄÄ
Rakkaustarinoita kultaiselta 80-luvulta. Nuoren taiteilijan vilpitön rakkaus sulattaa salaisuuksia kantavan naisen sydämen. Osallistuminen tv-visailuun johtaa keväiseen seikkailuun Pariisissa. Odottamaton kohtaaminen laittaa vankan päätöksen olla rakastumatta ennen kesää koville. Marja-Riitta Vainikkalan romanttiset novellit ovat täydellisiä herkkupaloja nostalgiannälkään. En rakastu ennen kesää (Saga Egmont 2024) on tuulahdus ajalta, jolloin kesät kuluivat laiturinnokassa rakkaustarinoiden parissa. Kokoelma romanttisia retrohenkisiä tarinoita ilmestyi kirjoittajankin yllätykseksi kesällä e-kirjana. Vainikkala kertoo, miltä nyt luettuna tuntuvat omat alunperin Kolmiokirjan lehtinovelleiksi kirjoitetut, naisille suunnatut viihdetarinat ajalta ennen chick litiä ja Me Too -kampanjaa. Miten tuolloin kuvautui naisen itsenäisyys suhteessa romanttiseen pyrkimykseen, entä onko ironialla osuutta asiaan? Haastattelijana Matti A. Kemi.
Marja-Riitta Vainikkala on oululainen tietokirjailija ja kirjoittajaohjaaja, jolta ensi vuonna on tulossa myös (epä)rakkausromaani työnimellä Aavekipu.
KLO 18.30 JENNY KANGASVUO: KAIKESSA LIHASSA ON TAHTO
Kuolleen lihassa on jäljellä tahto, joka siirtyy elävien kannettavaksi. Vainajat supattavat hirsiseinissä ja virtuaalimaailmoissa. Luut puhuvat nuorelle naiselle. Merestä nouseva hylje hurmaa kokonaisen viikinkikylän. Myyttiset käet munivat kaikenlaisiin pesiin. Kaikessa lihassa on tahto (Osuuskumma 2024) kokoaa yksiin kansiin Jenny Kangasvuon novellituotannon helmet. Tarinat kertovat seksuaalisuudesta, ruumiillisuudesta ja kuolemasta. Päähenkilöt ovat sukupuoleltaan moninaisia, lihallisia ja digitaalisia.
Teoksessa on mukana myös suomeksi aiemmin julkaisematon novelli sekä kaksi uutta tarinaa. Haastattelijana Pertti Rautiainen.
Jenny Kangasvuo on oululaistunut kirjailija ja kulttuuriantropologi, jonka erityisalaa ovat seksuaalisuus ja ruumiillisuus niin tutkimuksessa kuin tarinoissa. Hän on perehtynyt myös suomalaiseen kansanperinteeseen ja pohjoisen alueen esihistoriaan.
KLO 19 SANAN JA RUNON MALJA -KESKUSTELU
Oulun kirjailijaseuran Sanan ja runon malja -hankkeessa kirjailijat kirjoittavat uusia vesireitteihin liittyviä tekstejä. Tekstit edustavat eri genrejä, kuten proosaa, satuja, runoutta ja sarjakuvaa. Keskustelun vetää kirjailija ja muusikko Jukka Takalo. Keskustelemassa ovat kirjailijat Katariina Vuori ja Liisa Louhela sekä sarjakuvataiteilija Veli-Matti Ural. Hankkeen tekstejä voi kuunnella kirjailijoiden lukemina Pohjoinen kulttuurivirta -kanavalla ja lukea täällä Oulun Kirjailijaseuran verkkosivuilla (linkit aukeavat uuteen välilehteen).
Oulu on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki. Kyseessä on usean vuoden matka, joka huipentuu vuoteen 2026. Oulun kirjailijaseura ry:n Kirjallisuushanke, joka pitää sisällään Sanan ja runon maljan, on osa Oulu2026-kulttuuriohjelmaa ja kulttuuri-ilmastonmuutosta. Hanketta on rahoittanut myös Suomen Kulttuurirahasto.
Saavutettavuustiedot:
Kahvilaan on esteetön kulku, esteetön WC sijaitsee kellarikerroksessa. Ovi on lukittu, avauksen saa neuvontapisteestä.