Muusat Pekurin kirjastossa
KLO 13 TERHI KONTIO: ESPANJALAINEN ALKUSOITTO
Suomalaisessa sinfoniaorkesterissa soittavaa Ninniä turhauttaa: tuore ex-poikaystävä ei osaa päästää irti, ja oikutteleva kapellimestari vaatii aina vain enemmän ja enemmän. Kun orkesteriin saapuu vierailevaksi kontrabasistiksi tyrmäävän komea Javier, Ninni päättää tarttua tilaisuuteen. Mies tuntuu kuitenkin salailevan jotakin. Miksi hän häipyy pitkiksi ajoiksi selvittelemään perheeseensä liittyviä asioita, joita ei suostu avaamaan enempää? Löytyykö totuus Madridin kuumilta kadulta? Kesäkuussa ilmestynyt Espanjalainen alkusoitto (Gummerus) avaa eri puolille Eurooppaa musiikin ja rakkauden perässä vievän Sydänten sinfonia -sarjan. Haastattelijana Jukka Käräjäoja.
Espanjassakin asunut oululainen kirjailija Terhi Kontio laatii työkseen ajanvietetehtäviä ja opettaa espanjaa, minkä lisäksi hänellä on tutkinto musiikkitieteestä. Kirjan riveiltä välittyykin syvä rakkaus musiikkia kohtaan.
KLO 13.30 MARIA BURROW: ROSHOLMIN MURHAT
Huhtikuussa ilmestynyt Rosholmin murhat (Lind & Co) kertoo fiktiivisestä Rosholmin saaresta, jonne poliisikonstaapeli Mikko Laine palaa sairauslomalle. Loma saa yllättävän käänteen, kun hän tekee juoksulenkillä kammottavan löydön. Pian läheiseltä leirintäalueelta alkaa löytyä ruumiita. Kalamieheksi kutsuttua murhaajaa jäljittäessään Laine joutuu palaamaan lapsuusvuosiinsa. Mökiltä löytyvät viestit, jotka vuosia sitten sukellusmatkalla kadonnut isä on jälkeensä jättänyt, nostavat pintaan muistoja. Kun Laine kaiken kukkuraksi tapaa saarelle Uudesta-Seelannista muuttaneen Amyn, joutuu poliisimies punnitsemaan sitoutumisensa syvyyttä. Keneen Mikko Laine voi oikeastaan luottaa ja saako hän selville murhaajan henkilöllisyyden? Rosholmin murhat on oululaisen Maria Burrowin esikoisdekkari ja poliisikonstaapeli Laineesta kertovan rikosromaanisarjan ensimmäinen osa. Haastattelijana Suvi Tuomikoski.
Maria Burrow on oululainen dekkaristi, tietokirjailija ja LCAF Certified Coach. Häneltä on ilmestynyt aiemmin teokset Mindfulnesseläin (Basam Books 2021) sekä Kaikesta huolimatta, meille tulee vauva - tarinoita elämän synnystä ja vanhemmuudesta (Momentum kirjat 2023). Kirjoittamisen lisäksi hän työskentelee teknisenä asiantuntijana ja sisällöntuotannossa.
KLO 14 TUOMO HEIKKINEN: SILLANRAKENTAJA
Tuomo Heikkisen esikoisteos Sillanrakentaja (Aviador 2023) on mystisyydellään lumoava romaani ystävyydestä. Mies lahjoittaa paikkakunnalle saapuneelle romaanin kertojalle kanin. Siitä heidän ystävyytensä alkaa. Toinen miehistä kärsii muistiongelmista ja parantaa ihmisiä. Kertoja, jonka ympärillä kuolee ihmisiä, yrittää opetella pitämään kanista huolta. Tapahtumarikkaan kesän aikana he tapaavat sekä tuttuja että tuntemattomia, kohtaavat selittämättömiä asioita ja kokevat paljon surua. Romaani herättää kysymyksiä, joihin vastauksia janoaa viimeiseen saakka. Haastattelijana Jyrki Korpua.
Tuomo Heikkinen on kotoisin Kuhmosta, tätä nykyä hän asuu Oulussa. Heikkinen työskentelee Oulun kirjailijaseuran toiminnanjohtajana. Aiemmin hän on toiminut kirjallisuuden läänintaiteilijana. Heikkinen on ollut yksi Debytoi runoilijana -kilpailun voittajista ja saanut J.H. Erkon -kirjoituskilpailussa kunniamaininnan. Vapaa-ajallaan hän esiintyy Mieskuoro Huutajissa.
KLO 14.30 PETRI LAUKKA: PAHA MERI – ITÄMEREN MYRSKYISÄ HISTORIA
Petri Laukan ja Ari Turusen keväällä ilmestynyt Paha meri – Itämeren myrskyisä historia (Aula & Co) kertoo elintärkeän merialueen historiasta ja pohtii, millainen Itämeren tulevaisuus on niin poliittisesti kuin ekologisestikin. Itämeri on ollut vuosisatoja tärkeä väylä niin kaupan kuin uusien aatteidenkin näkökulmasta. Roomalaiset kutsuivat merta Mare Barbarumiksi, barbaarien mereksi. Sen vesillä ovat seilanneet myös legendaariset viikingit ja sotakuninkaat. Yhteydet Itämeren rannoille perustettujen kaupunkien välillä ovat olleet tiiviit, ja satamakaupungeissa omaksuttiin ensimmäisinä uudet tuotteet, ajatukset ja trendit. Kun satamien portit syystä tai toisesta suljettiin, se ajoi valtiot henkiseen ja taloudelliseen taantumaan. Itämeri on myös yksi maailman saastuneimmista meristä – toisen maailmansodan jälkeen Itämereen pumpattiin idän ja lännen välisessä mittelössä määrättömästi jätteitä. Haastattelijana Laura Kalaoja.
FT Petri Laukka on toimittaja ja tietokirjailija, joka on toiminut muun mm. sanomalehti Kalevan uutispäällikkönä. Hänen edellinen teoksensa on viime vuonna ilmestynyt K. J. Ståhlbergin armoton matka (Into Kustannus). Ari Turunen on valtiotieteen lisensiaatti ja tietokirjailija. Paha meri on heidän toinen yhteinen teoksensa.
Saavutettavuustiedot:
Kirjastoon on esteetön sisäänpääsy ja kirjastossa on induktiosilmukka. Samassa kerroksessa on esteetön wc.