Lauantain Muusaklubi: Valkea

16.8.2025

Lauantainen Muusaklubi tarjoaa upean konsertin, kun esiintymään saapuu nousukiidossa oleva oululainen yhtye Valkea!

Valkea on suurieleistä indiemusiikkia ja vaihtoehtorockia soittava yhtye, jonka toinen albumi Vedenjakaja julkaistiin toukokuussa 2025. Teema-albumi kuvaa hetkiä, jotka muuttivat kaiken. Keskiössä ovat ihmisen suhde veteen sekä elokuvamaiset kohtaukset ihmiskuntaa ja yksilöä ravistelevista kriiseistä. Yhtyeen musiikkia onkin kutsuttu myös ilmastorockiksi sen usein ilmastonmuutosta käsittelevien tekstien vuoksi.

Vahvat melodiat ja huolella suunnitellut äänimaailmat luovat selkeän punaisen langan eri vaikutteiden keskelle: Valkea flirttailee luontevasti ja häpeilemättä muun muassa post-rockin, metallin ja konemusiikin kanssa. Viisihenkinen bändi hyödyntää reilusti elektronisia soittimia, ja isoimmilla keikoilla sekä albumeilla mukana on myös nelihenkinen puhallinsektio. Yhtyeen debyyttialbumi julkaistiin vuonna 2023, minkä myötä Valkea on noussut isoille festarilavoille, YleX Nosteessa-ohjelman artistiksi, valtakunnallisille radiokanaville sekä Spotifyn keskeisille soittolistoille.

Tatu Palo: säv., san., laulu, basso
Laura Hiltunen: laulu, koskettimet
Lari Haataja: kitara
Olli Anttila: koskettimet
Miika Mäkäräinen: rummut ja samplet

Klonkassa on anniskeluoikeudet. Ikäraja K18. Pubissa käytössä vain korttimaksu. Tilaan ei ole esteetöntä kulkua. Pyydämme tarvittaessa olemaan yhteydessä ennakkoon voidaksemme avustaa tilaan pääsyssä: akseliklonk@gmail.com.

Liput ennakkoon 10 € + lippukulu ja ovelta 13 € tuntia ennen tilaisuuden alkua. Huutomerkki ry:n jäsenille etuhintaiset liput 10 / 8 €.

Lisätietoja tapahtumapaikasta täältä.


Missä ja milloin?

Tapahtuman aika

16.8. klo 21.00
 - 23.00

Tapahtuman sijainti

Pop-up näyttämö Klonkka, Hallituskatu 20, Oulu

Kohderyhmä

K18

Liput

10 / 8

Sijainti kartalla

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.