Lukutuokio: Oulu Eija Pason esikoisromaanissa

15.8.2024

Eija Pason esikoisromaani Saatan tulla vastaan (Väyläkirjat) on juuri julkaistu. Historiallisen romaanin tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Suomeen vuosiin 1917-29 ja osittain Ouluunkin. Pekurin lukutuokiossa Eija vie elämänsä suuntaa etsivän päähenkilönsä Kaisan ja kuulijansa Ouluun liittyviin kohtauksiin ja kertoo samalla teoksensa taustoista. Pekurissa kaksi lukuhetkeä: klo 17.30-18 ja klo 19-19.30.

Saatan tulla vastaan on oululaisen FT Eija Pason esikoisromaani kyläyhteisöstä ja naisen pyrkimyksistä päästä kiinni oman leivän syrjään. Historiallinen kehys pohjautuu todellisiin olosuhteisiin ja käänteisiin. Tapahtumat sijoittuvat Oulun seudulle. Melkoisen matkan päässä kaupungista on kylä, jossa syntyy eräänä syyspäivänä vuonna 1896 Holapan Kaisa. Mitä tuon ajan tytär voi odottaa, tavoitella ja saavuttaa? Kaisa etsii tehtäväänsä maailmassa, ensin Oulusta, sitten maalta. Valtakunta vapisee punaisten ja valkoisten ottaessa yhteen 1918, arvomaailmat erkanevat ja luontokin lukee lakiaan. Kuka käskee ja mikä määrää lopulta sen, miten hänelle käy?

Eija Paso (s. 1963) on Oulussa asuva sukututkija ja historian harrastaja, jota menneisyys kiehtoo. Maaseudulla kasvanut filosofian tohtori on hankkinut leipänsä äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana, toimittajana ja viestintäpäällikkönä. Esikoisromaanin historiallinen kehys on kunnianosoitus aiempien sukupolvien sinnikkyydelle ja selviämiskeinoille.


Missä ja milloin?

Tapahtuman aika

15.8. klo 17.30
 - 18.00

Tapahtuman sijainti

Pekurin kirjasto. Kauppurienkatu 10, Oulu.

Kohderyhmä

Kaikki ikäryhmät / All ages 

Esteettömyys

Esteetön pääsy / Accessible entranceInva-wc / Accessible toilet

Liput

Maksuton

Sijainti kartalla

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.