Esteetöntä - yhteisötaideteos
Esteetöntä on yhteisötaideteos, joka avaa ajattelua ja uuden perspektiivin kaupunkitilaan: millainen kokemus on kokea kaupunki pyörätuolista ja olla avun käyttäjänä? Teoksen toteuttavat teatterintekijä Hilkka Hyttinen, valokuvaaja Susanna Lyly, sekä äänitaiteilija Esa Nissi. Työryhmä toteuttaa kulttuurisia kokemuksia, joiden luonne on aineetonta ja ihmisen henkistä kasvua tukevaa ja vahvistavaa.
Maksuttoman yhteisötaideteoksen osallistujat kokevat kaupungin pyörätuolissa istuen ja sen tasolta avustajan kanssa. Heillä on mahdollisuus samaistua liikuntaesteisen henkilön kokemusmaailmaan ja tarkastella kaupunkitilaa ja sen aiheuttamia haasteita pyörätuolista käsin. Osallistujat taltioivat kaupunkia retken aikana ohjatusti. Mukana on myös pyörätuolia päivittäin käyttäviä osallistujia kokemusasiantuntijoina.
Pyörätuolikierroksen jälkeen osallistujia haastatellaan heidän kohtaamistaan haasteista ja onnistumisista. Näistä kokemuksista äänitaiteilija ja valokuvaaja koostavat mediataideteoksen, jossa yhdistyvät matkan aikana otetut valokuvat ja ääniteos. Mediataideteos on kaupunkilaisten koettavissa tapahtuman ajan sekä myös verkossa Pohjoisen kulttuurivirran ja yhteistyökumppaneiden kanavissa.
Yhteisötaideteoksen pyörätuolikierrokset:
• ti 19.8. klo 17 ja 19
• ke 20.8. klo 14 ja 16
• to 21.8. klo 12 ja 14
Pyörätuolikierroksille osallistujien ennakkoilmoittautuminen alkaa ja ilmoittautumisohjeet ovat saatavilla pe 1.8.2025 klo 10.
Yhteistyökumppanit: Vammaisten henkilöiden ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry, Oulun Invalidien yhdistys ry., Oulun Vammaisneuvosto ry