Barrio Triste

28.8.2026

Mystinen valoilmiö on havaittu kaupungin yllä. Onko kyseessä kenties vieraita taivaalta, pohtii uutisreportteri. Lähetys keskeytyy, kun nuorisojuokko varastaa kameran. Mutta nauhoitus ei sammu. Ei edes silloin, kun nuoret ryöstävät koruliikkeen ja alkaa kujanjuoksu halki Medellinin favelan.

Muun muassa Bad Bunnylle videoita taikonut pitkän linjan musiikkivideo-ohjaaja Stillzin esikoiselokuva on häiriintynyt rakkauskirje tekijänsä lapsuudelle ja nuoruudelle 1980-luvun Kolumbiassa. Rosoinen found footage yhdistyy eteläamerikkalaiseen maagiseen realismiin, kun suoraviivaisena dokudraamana alkava elokuva muuntautuu kuin varkain unenomaiseksi psykofyysiseksi kauhuelokuvaksi. Matkaa säestää venezuelalaisen Arcan aavemainen ja melankolinen musiikki, joka tuo mieleen Mican ja Jonathan Glazerin yhteistyön Under The Skinissä (OMVF 2024). Elokuvan on tuottanut Harmony Korine ja siinä voikin nähdä viitteitä niin Trash Humpersiin kuin Baby Invasioniin.

Ohjaaja: Stillz | 2026 | 88 min | Yhdysvallat, Kolumbia | Espanja | Englanninkielinen tekstitys | 18+ | Suomen ensi-ilta


Missä ja milloin?

Tapahtuman aika

28.8. klo 21.00
 - 

Tapahtuman sijainti

Elokuvateatteri Studio, Hallituskatu 7, 90100 Oulu

Kohderyhmä

K18

Esteettömyys

Esteetön pääsy

Liput

11

Sijainti kartalla

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.