Art goes Afterwork: Muusat Valveella
Ravintola Valveen Paljetin jo perinteeksi muodostunut Art goes Afterwork tarjoaa rennon ja kulttuuritäyteisen aloituksen viikonloppuun myös Muusajuhlilla. Art goes Afterwork -tilaisuudessa nähdään eri taiteenalojen esityksiä perjantaisin, ja nyt vuorossa on monipuolisesti tarjontaa kaikille kirjallisuudesta kiinnostuneille. Huomioithan, että Muusat Valveella -tilaisuus alkaa klo 18, mutta Paljetin Afterwork-tarjoilu alkaa jo klo 16. Paljetin valikoimien nauttimisen ohella voit vaikkapa piipahtaa Valveen ajankohtaisissa näyttelyissä.
Klo 18 Maria Burrow: Friimannin kirous
Poliisikonstaapeli Mikko Laine aloittaa työt Rosholmin saaren uudella poliisiasemalla. Saarella järjestettävät häät peruuntuvat outojen tapahtumien seurauksena, ja samaan aikaan kolme retkeilijää katoaa läheisellä Friimannin saarella, jonka menneisyyteen tuntuu liittyvän jotain synkkää. Mikko saa selvitettäväkseen visaisia tapauksia, joita tutkiessaan hän joutuu itsekin vaaraan. Miksi kalastajakylän asukkaat ovat aikoinaan paenneet Friimannin saarelta, ja minkä vuoksi saaren kaikki kellot näyttävät pysähtyneen samaan aikaan? Ketkä kantavat mukanaan salaisuuksia, ja onko vanhana uskomuksena pidetty Friimannin kirous sittenkin totta? Friimannin kirous (BoD 2025) on Maria Burrowin Rosholmin saarelle sijoittuvan rikosromaanisarjan toinen osa. Haastattelijana Salla Jutila.
Maria Burrow on oululainen dekkaristi, tietokirjailija ja LCAF Certified Coach. Häneltä on ilmestynyt aiemmin teokset Mindfulnesseläin (Basam Books 2021) sekä Kaikesta huolimatta, meille tulee vauva - tarinoita elämän synnystä ja vanhemmuudesta (Momentum kirjat 2023) sekä Rosholmin murhat (BoD 2024). Kirjoittamisen lisäksi hän työskentelee teknisenä asiantuntijana ja sisällöntuotannossa.
Klo 18.30 Terhi Kontio: Hollantilainen serenadi
Terhi Kontion ihastuttavan Sydänten sinfonia -sarjan toinen osa Hollantilainen serenadi (Gummerus 2025) vie lukijansa eri puolille Eurooppaa musiikin ja rakkauden perässä. Viulisti Ninni on saanut unelmatyön amsterdamilaisessa orkesterissa. Hän on pikkuhiljaa kotiutunut tulppaanimaahan, ja etäsuhde Suomessa soittavan Javierin kanssa leimahtaa roihuun aina tavatessa. Muulloin välimatka tuntuu kuitenkin aiheuttavan kitkaa. Lähipiiriin liittyvien huolien keskellä Ninni saa tukea ruotsalaiselta oboistilta. Samalla mustasukkaisuus nostaa päätään. Sarjan ensimmäinen osa, Espanjalainen alkusoitto, ilmestyi viime vuonna. Haastattelijana Jukka Käräjäoja.
Oulussa asuva Terhi Kontio laatii työkseen ajanvietetehtäviä ja opettaa espanjaa, minkä lisäksi hänellä on tutkinto musiikkitieteestä.
Klo 19 Jenni Räinä: Veden ajat
Jenni Räinän tänä vuonna ilmestynyt Veden ajat (Like) on vaikuttava teos luonnon katoamisesta, joka tapahtuu silmiemme edessä mutta jota emme huomaa. Vuosia sitten Jenni Räinä havahtui siihen, kuinka luonnontilaiset purot olivat hävinneet lähes olemattomiin koko Suomesta, myös hänen synnyinseudultaan. Isänsä kuoleman jälkeen hän lähti tutkimusretkelle muuttuneiden vesien varsille. Hän kulki lähteiltä puroille, puroilta jokien varsille ja jokia myöten meren rannalle. Hän näki järisyttävän muutoksen, joka oli tapahtunut yhden sukupolven aikana. Kaunokirjallinen teos matkaa vesireittejä pitkin muinaisten merten rannoilta meidän päiviemme jokiuomiin. Haastattelijana Minna Mikkonen.
Jenni Räinä (s. 1980) on tietokirjailija ja toimittaja. Hän kuuluu tekijänelikkoon, jonka teos Metsä meidän jälkeemme voitti Tieto-Finlandia-palkinnon vuonna 2019. Räinän ja valokuvaaja Vesa Rannan teos Reunalla (2017) sai Botnia-kirjallisuuspalkinnon, oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana ja ehdokkaana Bonnierin journalistipalkinnon vuoden kirja -kategoriassa. Räinältä ilmestyy tänä vuonna myös Otavan julkaisema teos Vaino.
Klo 19.30 Jouni Takalo: Merkillisiä tarinoita
Merkkien mahti -teoksen kirjoittajalta uusi kirja! Mitä ovat Struven ketju tai Milankovicin syklit? Miksi matematiikassa ei jaeta Nobelin palkintoa? Minne katosivat Amelia Earhart ja viisituhatta kirjekuorta? Miksi nykyinen floppi-korkeushyppytyyli kehitettiin vasta 1960-luvun lopulla? Jouni Takalon Merkillisiä tarinoita (BoD 2025) käsittelee erilaisia luonnon/historiallisia tarinoita Seychellien kerttusista Apollo kuulentoihin sekä Stradivarius-viuluista Oolannin sotaan. Mukana on tarinoita urheilusta, keksinnöistä, löytöretkistä, älykkäistä eläimistä, musiikista ja jopa hieman matematiikkaa. Kirjan nimi viittaa myös siihen, että kirjan tarinoiden kuvituksena on käytetty postimerkkejä! Esimerkiksi luvussa ”Älykkäät eläimet” esiintyy kiroileva papukaija, joka poistettiin postimerkkien maailmannäyttelystä, mutta pääsi Guyanan joulupostimerkkiin.
Jouni Takalo on filosofian tohtori ja Jyväskylän yliopiston dosentti. Hänen tutkimusalojaan ovat avaruusfysiikka, materiaalifysiikka ja ilmastotutkimus. Ensimmäinen tietokirja Takalolta ilmestyi syyskuussa 2023. Kirjan nimi on Merkkien mahti, postimerkit sodankäynnin välineinä, jonka kustantaja on Warelia. Sen jälkeen ilmestyivät Iskevän kiilan mukana Petroskoissa, Syvärillä ja Kannaksella sekä Pieni jääkausi ja jääurheilun synty BoD:n kustantamana 2024.
Kahvilaan on esteetön kulku, esteetön WC sijaitsee kellarikerroksessa. Ovi on lukittu, avauksen saa neuvontapisteestä. Lisätietoja tapahtumapaikan esteettömyydestä täältä.