Jazz-trumpetisti Jukka Eskola taiteelliseksi johtajaksi

Elojazzin taiteellisena johtajana aloittaa yksi tämän hetken arvostetuimpia jazzmuusikoita, trumpetisti Jukka Eskola. Taustaa jazz-tapahtuman taiteellisesta johtajuudesta hänelle on karttunut kuopiolaiselta Lumo Jazz –festivaalilta. Eskola on soittanut lukuisten kotimaisten ja ulkomaisten artistien kanssa sekä useissa eri kokoonpanoissa, joista tunnetuin The Five Corners Quintet. Sonyn Jazzpalkinnon (2006) voittanut ja Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi 2007  valittu trumpetisti on myös julkaissut kolme soololevyä.

 

Ohjelmaltaan ja yleisilmeeltään 24. Elojazz jatkaa samalla linjalla. Rytmimusiikkia käsitellään koko laajuudessaan tyylillisesti, kronologisesti ja maantieteellisesti, laatua painottaen. Skaala muodostuu perinteisestä jazzista souliin ja pienkokoonpanoista big bandeihin. Ohjelmisto julkaistaan maalis-huhtikuun vaihteessa.

 

Festivaali järjestetään 2.-5. elokuuta. Pääkonsertit kuullaan tuttuun tapaan Aittatorilla perjantaina ja lauantaina, suomalaista ja paikallista musiikkitarjontaa koetaan myös klubien muodossa. Lasten jatsit soivat perinteisesti pikkuväelle sunnuntaina 5.8.2012.

 

Lisätiedot:

Tuottaja Jenny Kilponen, jenny@nulloulunjuhlaviikot.fi, 044 333 5581