Uutiset

Jazz taipuu sukupolvelta toiselle

32-vuotias oululainen jazz- ja rytmimusiikin festivaali Elojazz palaa synnyinsijoilleen Hupisaaren teatteriin, jonka miljööstä festivaali aloitti Puistopiknikin nimellä. ”Ensimmäisen vuoden pääesiintyjä oli Carola, joka lauloi pienessä teltassa pitkän keikan viimeiset biisit piikkarikengät kädessä”, muistelee Elojazzin festivaalijohtaja Kari Kuivamäki.

”Elojazzista on kasvanut pikkuhiljaa valtakunnallisesti merkittävä jazzfestivaali. Vuosien varrella on tapahtunut sukupolvien ketju, jazzia vinyylilevyiltä kuuntelevat vanhemmat ovat tuoneet lapsiaan kuuntelemaan tätä musiikkia. Jazz on myös tapa tehdä hyvä festivaali. Me voidaan vielä se kirkkoon, konserttisaleihin, klubeille ja tehdä koko perheen tapahtuma. Se on lajina taipuisa”, Kuivamäki kuvailee.


Haastattelu on kolmas osa Oulun juhlaviikkojen 10-vuotisen historian tarinoita. Toisessa osassa kuulimme, miksi Oulun juhlaviikot perustettiin.


Lisää ajankohtaista

chevron-down