Uutiset

ILMAKITARANSOITON MM-KISAT ESITTÄÄ: The Champion of Champions Championship!

Globaalin pandemian jatkaessa jylläämistään Ilmakitaransoiton MM-kisat järjestää live-finaalin sijasta virtuaalisen Champion of Champions -tapahtuman perjantaina 27. elokuuta klo 20 alkaen Twitchissä. Kilpailuun on kutsuttu kaikki ilmakitaransoiton maailmanmestarit aivan alusta, eli vuodesta 1996 lähtien.

Kansainvälisistä huipputyypeistä koostuva tuomaristo katsoo ja kommentoi maailmanmestareiden videoesiintymiset ja valitsee kaikkien aikojen ilmakitaristin. Esitykset arvioidaan taitoluistelukilpailuista tutulla 4.0 - 6.0 -asteikolla.

Arviointiperusteena on tekniikka - ilmakitaransoiton ei tarvitse jäljitellä oikeita kitarasointuja, mutta esiintymisen tulee olla tunnistettavissa kitaransoitoksi. Ajoitus, rytmitaju ja kehonhallinta ovat tärkeämpiä teknisiä ominaisuuksia. Taiteellinen vaikutelma: draaman kaaren luominen, jännitteen säilyminen koko esityksen ajan ja ehjä kokonaisuus, sekä Airness joka saavutetaan silloin, kun ilmakitaransoitto lakkaa olemasta kitaransoiton jäljittelemistä ja muuntautuu omaksi taiteenlajikseen.

Mistä sitten mitellään? Kaikkien aikojen maailman parhaan ilmakitaristin tittelistä ja sen tuomasta julkisuudesta, sekä hulppeasta custom-pokaalista muun muassa.

Virtuaalitapahtuman mestaroi MM-finaalien tapaan Björn Türoque, Air Guitar Nation -elokuvan tähti ja “To Air is Human” -teoksen kirjoittaja.

Lisätietoa tuomaristosta ja muusta tulossa. Sillä välin, planeettamme ja ihmiskunnan vuoksi: MAKE AIR, NOT WAR!

PS. olemme nyt TikTokissa!


Lisää ajankohtaista

chevron-down
Evästekäytännöt

Sivustomme käyttää evästeitä. Käyttämällä sivustoamme hyväksyt evästeiden käytön. Evästeet tekevät sivustomme käyttämisestä helppoa, nopeaa ja käyttäjäystävällistä.

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeet asetetaan käyttäjän päätelaitteelle ainoastaan käyttäjän kutsuman sivuston mukana. Vain evästeen lähettänyt palvelin voi myöhemmin lukea ja käyttää evästettä. Evästeet tai muut tekniikat eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä evästeitä voi käyttää ohjelmien käyttämiseen tai haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeiden käyttökohteet ovat analytiikan, markkinoinnin, viestinnän tehostaminen. Evästeet jakautuvat alaryhmiin: toiminnalliset evästeet, tuotekehitys ja liiketoiminnan raportointi, mainonnan raportointi ja mainonnan kohdentaminen.

Käytössä on joitakin palvelun toiminnan kannalta pakollisia kolmannen osapuolen työkaluja tai liitännäisiä. Tällaisia työkaluja ovat esimerkiksi sivustoilla olevat sosiaalisten medioiden tai videopalveluiden upotukset tai sosiaalisten medioiden jako- ja tykkäystoiminnallisuudet. Tällaiset kolmannen osapuolen liitännäiset saattavat lisäksi kerätä verkkopalveluiden käyttäjistä tietoja esimerkiksi sisällön suosittelemiseksi tai kävijämäärän seuraamiseksi.